Rusketusta pullosta // Cocoa Brown by Marissa Carter




Nyt on taas se aika vuodesta. Nimittäin täydellisen rusketuksen metsästäminen.
Haluan kesäksi sopivan päivettyneen pohjarusketuksen, koska en malta maata aurinkotuolissa tuntitolkulla. Kätevämmin saan päivettyneen pinnan pullosta. Ja onhan ihokin paljon terveemmän näköinen kun on edes vähän väriä pinnassa.
 Itse kun olen niin kamalan vaalea, että näytän helposti väsyneeltä ja kalpealta. Eivätkä sinertävät, tummat silmänalusenikaan mitenkään kaunista kasvojani...







Mutta mennäänpäs suoraan aiheeseen eli itseruskettaviin.

Pitkään etsin sopivaa itseruskettavaa, joka ei taittaisi ihonsävyä oranssiin tai ainakaan liian vahvasti, koska sellainen porkkanan värinen iho ei imartele yhtään.
  Pohdin pitkään Vita Liberatan itseruskettavien ostoa, mutta koska kys. merkin tuotteita olen käyttänyt niin vähän etten uskaltanut tilata kallista pulloa ja todeta sävyä vääräksi. Niinpä päädyin vähän edullisempiin vaihtoehtoihin.
  Cocopandan sivuilta vertailin erilaisia itseruskettavia keskenään. Päädyin hyvien arvostelujen vuoksi tilaamaan Cocoa Brown by Marissa Carterin tuotteita.






Yleensä käytän itseruskettavia, jotka levitetään iholle ja annetaan sitten kuivua. Mutta nyt päätin kokeilla jotain uutta ja tilasin "Cocoa Brown by Marissa Carter 1 hour tan mousse - dark" itseruskettavan moussen. Joka siis levitetään kintaalla ihoon ja annetaan vaikuttaa tunti tai pari (riippuen siis kuinka ruskean pinnan tahtoo) ja vaikutusajan jälkeen se pestään.
  Ja tumman sävyn valitsin siitä syystä koska ajatttelin etten jaksa odottaa kauaa itseruskettavan vaikuttamista, joten tummalla sävyllä saisin saman tuloksen kuin vaalealla, mutta puolet lyhyemmällä ajalla.



Itseruskettavia kannattaa levittää iholle maltillisesti, joten laitoin ainetta iholle todella pieniä määriä. Ja tähän kannattaa varata aikaa, sillä tarkasti kun levittää niin lopputuloksesta tulee tasainen ja varmasti muistaa levittää silloin kaikkialle kiirehtimättä.


Aloitin koko prosessin sillä että kävin suihkussa ja kuorin ihon AVON - Lagoon kuorintavoiteella. Suihkutin iholle pesun jälkeen kylmää vettä, jotta ihohuokoset sulkeutuisi ja että itseruskettava ei tukkisi niitä. Näin vältän myös epätasaisen lopputuloksen. 

Kosteutin vielä ihon huolellisesti Victoria's Secretin vartalovoiteella. Polviin ja kyynärpäihin laitoin vähän enemmän voidetta mitä muualle, sillä nämä alueet ovat itselläni todella kuivat ja itseruskettavakin tarttuu iholle näihin tasaisesti kun ne on kosteutettu hyvin.







Annoin kosteusvoiteen rauhassa imeytyä ennen moussen levittämistä.
Kintaalle pursotin moussea ja tasaisin vedoin lähdin varpaista ja jalkapöydistä nousemaan ylävartaloa kohti. Mielestäni hyvä suunta ainakin itselle on edetä alhaalta ylös.


   


Odottelin n.1,5h tuotteen vaikuttamista ja menin suihkuun pesemään ihoni. Suihkun jälkeen en huomannut mitään eroa, mutta aamulla herätessäni huomasin aineen vaikuttaneen ja sain kauniin rusketuksen. Vähän pelotti millainen lopputuloksesta tulee, mutta sain juuri sellaisen lopputuloksen kuin halusinkin! Yllätyin miten tehokasta tämä aine oli ja tilaan jatkossa kyllä lisää :)
  




Rusketusta ylläpitääkseni käytän tätä voidetta n. 3 kertaa viikossa yhdessä victoria's secretin kosteusvoiteen kanssa











              Tässä vielä "ennen" ja "jälkeen" kuvat :)
   Voin suositella Cocoa Brownin tuotteita muillekin lämpimästi!















LINKKEJÄ TUOTTEISIIN



´









Kommentit

Suositut tekstit