Hiuspidennyksiä
Vähän hiusjuttuja tähän alkuun.
Nyt kun on syksy, niin välttämättä halusin uuden syystukan. Ja sitä varten tilasin Rapunzelista muutaman paketin uutta tukkaa. Tuntuu siltä nyt että haluaisin vähän pidempää ja vielä vähän tummempaa hiusta. Kotoisampi olo tummassa tukassa kuin missään muussa värissä :)
50cm pitkät tumman ruskeat teippipidennykset pääsevät päähäni taas jälleen ensiviikolla. Tätä oon oottanu jo jonkin aikaa! Oon halunnu antaa mun tukan ja hiuspohjan väjän levätä, kun 4kk yhteensä mulla oli pidennyksiä päässä.
Tähän lisäksi siis tulee päälykerroksiin eli korvien korkeudelle 40cm tummanruskeat pidennykset ja alukerroksiin eli niskaan tulee taas 50cm tukkaa. Tulee sellainen kiva kerrostettu efekti.
Ihan kiva välillä silti olla vaan omalla tukalla ja pitää taukoa pidennyksistä. Tosi hyvin oma hiuskin on päässyt kasvamaan. Jotenkin tuntuu että latvatkin on nyt paljon paremmassa kunnossa.
Käytän hiuksiin Schwarzkopfin BC hiusöljyä jonka näittekin parissa aiemmassa postauksessa.
Todella tehokasta tavaraa! Käytän sitä myös pidennyksille koska pidennyksiä täytyy muistaa kosteuttaa tarpeeksi usein :)
Hankin itselleni myös uudet juhlakorkkarit.
Nää on aivan superihanat jalassa.
Kenkä on todella siroa mallia, mutta oma jalkanikin on pieni ja kapea. Oon jonkin aikaa haaveillut näistä ja viimein ne ovat mun ♥ Steve Maddenilla on muutenkin todella kattava valikoima upeita kenkiä, joista joulutoivomuslistalle päätyy ainakin muutama pari ;)

Totaalisesti rakastuin näihin collegehousuihin ja T-paitaan!
Hirveesti mulla ei ole muuta tähän väliin. Ensiviikolla käyn kaupoilla Oulussa ja kirppareita kiertämässä.
Mun piti tehdä laukuista postaus, mutta kadotin yhden olennaisen jutun niin en pystynyt tekemään postausta. Tosin kuvat olen jo ottanut mutta postaus nyt siirtyy hiukan. Ajattelin kyllä että nyt seuraava postaus käsittelee laukkuaihetta, koska sitä pyydettiin ja lupasin sen teille :)
-ANNIKA EVELIINA

Kommentit
Lähetä kommentti