Kuumeilu on kivaa



Pieni tauko on taas vaihteeksi ollut.
Muutama juttu on jotka haluan pitää ihan omana tietonani, mutta sitten on ollut pari pikkumuutosta elämässä.
Lisäksi mun sairastuminen.


 Mulla on esimerkiksi alkanut työkokeilu yhdessä löytöeläinkodissa. 
Tosi hyvin alkanu noin niinkun muuten, mutta oon ehtiny paikassa olla vasta noin reilun viikon verran ja jo nyt oon kipeänä.
Lauantaina kesken työpäivän lähdin sairaalaan. Päivystyksessä menikin muutama tunti ja kerkesin torkahtaa muutaman kerran odotusaulaan.

Multa otettiin verikokeita ja sydänfilmejä ja kaikennäköistä testejä. Mononukleoosi eli "pusutauti" se sitten olikin.
Onneksi ei sen vakavempaa koska ehdin jo pelätä kaikennäköistä tulehdusta ja muuta.


Ja tätä tautia en toivoisi kenellekään.
Aivan inohttavaa kipua päivästä toiseen.
Tosi kipeänä kaikki paikat ja kuumeilua. Puhumattakaan siitä pystynkö juomaan tai syömään mitään. Nielu niin turvonnut etten neljään päivään pystynyt kiinteää ruokaa syömään alkuunkaan. Sopalla ja pillimehulla jouduin elämän ekat neljä päivää.
Niin, ja tietysti mehujäällä.

Tosi inhottava tauti...

Onneksi nyt voin jo paremmin.



Tiistaina kuume oli laskenut edes vähäksi aikaa ennen kuin taas nousi 37,7. Kerkesin hetken nauttia "terveestä" olosta. Lukuunottamatta nielun turvonneisuutta ja jäätävää kipua.




 Soppaa ja pillimehua päivään







Työt näyttelijänä jatkuu onneksi.
Yhden komediafilmin kuvaukset olisi nyt Lauantaina toisella paikkakunnalla, jossa mulla on rooli. Mielenkiintoinen projekti tiedossa :D
Toivottavasti saan äänen kuulumaan enkä kuulostaisi kovin kipeältä.
Infoan lisää myöhemmin :)




-ANNIKA EVELIINA






Kommentit

Suositut tekstit