Punaisen tukan ylläpito
Mun hiukset ovat nyt olleet punaiset vähän reilun kuukauden. Mulla oli viimeksi punainen tukka joskus amiksen aikana eli olisiko 2014-2015. Ja sekään ei oikeastaan ollut rehellinen punainen, vaan olin sävyttänyt ruskean päälle punaista. Eli voitaisiin sanoa että olivat ennemminkin punaruskeat.
Mä en muistanutkaan kuinka helposti mun tukasta lähtee punaisuus pois. Edes viikon jos pidän taukoa colormaskista niin näyttää heti oranssihtavalta.
Sävy jota olen hakenut hiuksiini on tummanpunainen viininpunaisella vivahteella.
Tykkään tästä väristä ihan sikana, mutta tämä ylläpito...Aaargh!
Sävy jota olen hakenut hiuksiini on tummanpunainen viininpunaisella vivahteella.
Tykkään tästä väristä ihan sikana, mutta tämä ylläpito...Aaargh!
Punapigmenttiä kun ei luonnostaan mun hiuksissa edes ole. Siskoni on punapää, joten hänellä punainen näyttää oikeasti myös punaiselta ja näyttääkin pysyvän pidempään hyvänä.
Ja tähän väliin haluaisin pohjustaa, etten ole kampaaja ja että nämä seuraavat keinot kuinka ylläpidän hiusteni punaisuutta, olen todennut mulle itelle sopivaksi.
Olen joutunut siis hiukan soveltamaan kuinka pidän hiusteni punaista väriä yllä. Ja siihen olen käyttänyt vain ja ainoastaan colormaskia. Oma tukkani on valkoinen joten tyven värjääminen colormaskilla ei auta, vaan se tekee niistä vaaleanpunaiset. Jotenka olen värjännyt tyveni punaisella hiusvärillä ja pituuden tällä Biozellin sävyttävällä hoitoaineella. Sävynä tässä on Burgundy.
Tää sopii täydellisesti mun hiuksille ja tällä saan juuri sen sävyisen tukan kuin haluan. Ei liian tumma, ei liian punainen vaan juuri sopiva. Hintaa tällä on Prismassa jonkun 12e jos oikein muistan ja tätä KULUU! Olen hamstrannut näitä kaappeihin talteen just siltä varalta ettei pääse loppumaan.
Yksi keino miten säästän tuotetta on se, että lantraan tätä hoitoaineen sekaan, Avasin käytössä olevan hoitoainepullon ja lorautin tätä sekaan sen verran, että hoitoaineen väri muuttui punertavaksi.
Jokaisessa pesussa käytän siis hoitoainetta, johon olen mixannut colormaskia ja noin kerran kahdessa viikossa käytän Biozellin Color maskia sellaisenaan. Kosteisiin hiuksiin levitän maskin ja annan vaikuttaa noin 15-20min, jotta väri kunnolla imeytyy ja ehtii hoitamaan tukkaa.
Sillä välin kun tukka on kostea, teen vartalokuorinnan tai jonkin näköisen kasvohoidon. Säästän näin myös aikaa kun odotellessa tekee jotain muuta.
Pesun jälkeen käytän mun Schwarzkopfin color freeze- suihkutettavaa hoitoainetta ja hiusöljyä.
En oikeasti tiedä auttaako suihke värin säilymiseen, mutta ainakin se tekee hiuksista mukavan kiiltävät ja tuoksuu hyvälle :)
Öljysuihke tuo kiiltoa ja pidennykset vaativatkin hyvää kosteutusta ja hoitoa.
Käytän muitakin öljyjä hiuksille, mutta nää kaks toimii loistavana kombona. Nappasin kuvan mun vanhasta postauksesta, kerta oli valmiiksi kuvat tuotteista :D
Käytän muitakin öljyjä hiuksille, mutta nää kaks toimii loistavana kombona. Nappasin kuvan mun vanhasta postauksesta, kerta oli valmiiksi kuvat tuotteista :D
Huomasin myös että liian kuumalla vedellä jos pesee hiuksia, väri kuluu nopeammin pois. Kylmällä tai viileällä vedellä pestessä se ei kulukkaan niin helposti. Joten suihkussa käydessä käytän enemmän viileää vettä hiuksille. Tietenkin rasvaisuus lähtee helpommin tukasta lämpimällä vedellä, mutta tukkani ei oikeastaan ehdi rasvoittua. Olen "opettanut" hiuksille pesuväliksi 2-3 päivää, Liika peseminenkään ei ole tukalle hyväksi. Päänahkani on muutenkin aika herkkä ja kuivahtaa liiallisesta pesemisestä ja rasittamisesta.
-ANNIKA EVELIINA
Kommentit
Lähetä kommentti