Joulufiiliksiä ennen Halloweenia




Olen tehnyt jotain todella väärää.
Ja tällä hetkellä se tuntuu TO-DEL-LA väärältä.








Leivoin piparkakkuja ja joulutorttuja, vaikkei ole vielä edes Halloween!
Meille satoi taas lisää lunta ja mulla oli ihan hirvee joulufiilis (tosin nyt taas vaihteeksi kaikki lumi on jo sulanut pois).  Oli aivan pakko saada leipoa pakkaseen kaikkea hyvää. 
Sitä paitsi - aprikoosimarmeladilla täytetyt joulutortut EIVÄT ole joulutorttuja, vaan tavallisia voitaikinaleivoksia. Niissä on vissi ero ;)
Oon viimeaikoina muutenkin leiponut lähes joka päivä jotain pakkaseen vieraita varten. Tai jos yllättävä makean himo iskee, niin onpahan varastoissa valinnanvaraa.


Mutta koska ostin piparitaikinapakkauksia, niin pakkohan mun oli alkaa työstämään valmiiksi omaa postausta piparkakuista. Ja lisäksi erilaisia kuorrutukseen liittyviä vinkkejä. Mutta niistä sitten vasta kun ollaan saatu polokastua halloween pois alta!
Huh, mun koti on ihan koristeiden, piparinmurujen ja tomusokerin kuorruttamana!











Mutta yhdessä asiassa olin ajoissa liikenteessä, nimittäin kosmetiikkajoulukaneterin hankinnassa.
Jäin viimevuonna nimittäin kokonaan ilman, koska kaikkialta oli loppunut. 
Ihan kaikkialta. 
Okei jotain kämäsiä jämiä oli jäänyt joihinkin liikkeisiin, mutta miksi ostaa surkeaa kalenteria, kun olisi voinut ostaa hyvän jonka tuotteet oikeasti myös pääsevät käyttöön.
Ajattelin, että ensivuonna olen sitten myös ajoissa liikkeellä ja viimein - sain hankittua mun kalenterin!
Eli jos kosmetiikkakalenterin haluaa, niin ehdottomasti kannattaa olla liikkeellä ajoissa, ettei käy niin kuin minulle viimevuonna kävi.
Ja netistä kannattaa katsoa vähän millaista haluaa ja tarkistaa vielä tuotekohtainen saatavuus.










Joulukuun tienoilla ajattelin vasta esitellä oman kosmetiikkaa sisältävän joulukalenterini.
Ette uskokaan kuinka haastavaa on pitää näppinsä erossa. 
Siksi sulloin kalenterin vaatekaapin perälle :D
Ajattelin aluksi, että tekisin postauksen joka päivä joulukalenterin luukuista, aina 24. luukkuun saakka. Tai sitten joko niin, että jouluaattona kokoaisin yhteen kaikki luukut ja niiden tuotteet yhdeksi postaukseksi.
Kumpi olisi teidän mielestä kivempi? 





ANNIKA KOLKKA





Kommentit

Suositut tekstit