Kauneussuosikit: Meikit
Aiemmin esittelinkin mun kosmetiikkasuosikkeja, jotka painottuivat ihonhoitoon sekä hiuksiin.
Joten nyt olisi vuorossa mun meikkisuosikit.
Siveltimiä, sun muita oli todella vaikea ottaa tähän mukaan, sillä mulla ne nyt vaihtuvat melko tiheään ja tuntuu että saman lopputuloksen saan melkeinpä millä tahansa välineellä :D
Siveltimiä, sun muita oli todella vaikea ottaa tähän mukaan, sillä mulla ne nyt vaihtuvat melko tiheään ja tuntuu että saman lopputuloksen saan melkeinpä millä tahansa välineellä :D
Tosin mulla ei ole kaikista kategorioista muutenkaan ultimaattisia lemppareita, joten esittelenkin vain ne suosikkituotteet joista en mistään hinnasta luopuisi.
MEIKKIPOHJA
Ensimmäisenä suosikkina on Lumenen Blur- meikkivoide. Tämä on ollut mun suosikki jo todella pitkään. Iholla meikkivoide tuntuu todella kevyeltä ja levittyy tasaisesti ja vaikka onkin todella kevyen tuntuinen, peittävyys on silti aivan loistava. En tarvitse edes peitevoidetta kaveriksi.
Aivan täydellinen. Lisäksi voide on älyttömän riittoisaa!
Korostuspuuteri puolestaan on melko hentoa, mutta se antaa ihanan kevyen ja kuulaan hohdon.
Monesti kerrostan tätä parilla sipaisulla sinne tänne, ja lopputulos ei petä koskaan.
Ehdottomasti mun lemppari!
Ehdottomasti mun lemppari!
SILMÄMEIKKI
Ripsiväreistä mulla on kaksi suosikkia.
Molemmilla lopputulos on aika sama; pidentävä ja tuuheuttava vaikutus.
Molemmissa on muoviset ja terävät harjat, sekä ripsari itsessään ovat koostumukseltaan suht. samanlaisia. Eli melko vetistä, mutta ei missään nimessä liikaa.
Molemmissa on muoviset ja terävät harjat, sekä ripsari itsessään ovat koostumukseltaan suht. samanlaisia. Eli melko vetistä, mutta ei missään nimessä liikaa.
Yhdessä käytettynä taivutus pysyy kauniisti. Ripset näyttävät pitkiltä ja tuuheilta - kuin nukkeripsiltä.
Luonnollisemman lookin saan käyttämällä pelkästään jompaa kumpaa.
KULMAKARVAT
Kulmatuotteissa mulla on myös kaksi suosikkia:
Anastasia Beverly Hills Dip Brow Pomade sävyssä Ash Brown, sekä NYXin Tinted Brow Mascara sävyssä Espresso.
Rakastan näyttäviä kulmia, mutta myös luonnollisia ja näillä tuotteilla molempien luominen onnistuu.
Pomadella saa linjattua kulmat kauniisti ja tällä täytän myös kulmakarvojen rakoja.
Ikään kuin tekisin karvoja lisää omieni sekaan.
Lopuksi viimeistelen brow mascaralla.
Ikään kuin tekisin karvoja lisää omieni sekaan.
Lopuksi viimeistelen brow mascaralla.
Eivät varise tai kulu helposti, sekä lopputulos aina miellyttää omaa silmääni.
Ei ole tämän kombinaation voittanutta!
HUULIMEIKKI
Huulipunasuosikkeja mulla olisi vaikka ja miten, mutta nämä neljä tuotetta ovat ne, joita ostan aina vuosienkin päästä.
Tuotteet on melko samanlaisia keskenään, mutta silti niin eilaisia.
NYXin Soft Matte Lip cream on täydellinen valinta kiireiseen aamuun. Pari sipaisua ja voilà!
NYXin Lip Lingerieissä on todella isoja eroja koostumukseen ja kestävyyteen nähden keskenään, mutta yksi parhaiten levittyvimmistä ja pysyvimmistä on ollut Bed Time Flirt ja Baby Doll. Muistuttavat hyvin paljon Kylien omaa mattahuulipunaa. En tarvitse näiden kanssa koskaan edes huultenrajauskynää, sillä punat levittyvät huulille todella tarkasti pienen ja kapean aplikaattorin avulla.
Jotenkin nämä saavat mun huuletkin näyttämään paljon isommilta ja täyteläisimmiltä.
Victoria's Secretin huulikiilto viimeistelee lopputuloksen ja tätä olenkin käyttänyt luonnollisemmassa meikissä ihan pelkästään näin, ja näyttävemmissä iltameikeissä huulipunan päällä.
Paras huulikiilto mitä mulla on koskaan ollut! Plussaa myös ihanasta tuoksusta.

ANNIKA KOLKKA
Kommentit
Lähetä kommentti