Lumene & Rituals kosmetiikkakalenterit 2020
Joku aika sitten kerroinkin täällä mun joulukalentereista ja nyt haluaisinkin ensimmäisen adventin kunniaksi esitellä nämä kalenterit ihan omassa postauksessaan.
Olin todella tyytyväinen viime vuotiseen Lumenen kalenteriin, joten halusin sen myös tänäkin vuonna. Samalla halusin kokeilla myös jotain muuta ja mun lemppari suihkukosmetiikka brändiltä oli ilmestynyt myös kalenteri, joten pakkohan se oli saada. Nyt on kalenterit niin kasvoille kuin koko vartalolle.
Ja pakko mainita, että nämä kalenterit ovat ihan mielettömän kauniita. Lumenen kalenterissa on jopa pientä helmiäistä vivahdetta pakkauksessa ja siniset lumikukat hohtavat kauniisti.
Ritualsin kalenteri puolestaan on aika hauska, sillä se on kuin vanhan ajan kerrostalo. Väritys myös on todella kaunis ja ihanan jouluinen. Molemmissa on hyvä puoli, että niitä voi pitää pöydällä aukinaisena pystyssä, jolloin ne ajavat samalla joulukoristeen virkaa.
Ainoa miinus että Ritualsin kalenterin kannesta jo näkee mitä tuotteita se sisältää, joten olen yrittänyt viimeiseen asti olla vilkuilematta kuvaa tuotteista, jotta voisin edes vähän yllättyä mikä tuote mistäkin luukusta tulee. Lumenen kalenteri puolestaan ei ole ehkä niin jouluisen näköinen kuin mitä se oli viimeksi. Enemmän ehkä talvinen, muttei niin jouluinen. Silti kaunis ja sopii sisustukseen.
Myöskin tänä vuonna ajattelin, että tulen esittelemään luukkujen sisällön joko niin että joka päivä kerron mitä luukusta tuli, tai sitten kokoan joka adventtisunnuntai postauksen ja kerron mitä viikon aikana on mistäkin luukusta tullut. En tiedä vielä, mutta jotenkin aion tuotteet esitellä ja kertoa niistä sitten enemmän.
Mulla on kova luotto Luomenen kalenteriin ja toivon, ettei sisällöllisesti se ole täysin sama kuin viime vuotinen. Tuotteet olivat tosi hyviä ja erittäin riittoisia, mutta jotain uutta ja erilaista toivoisin nyt, enkä niitä samoja välttämättä kuin viimeksi. Molemmista kalentereista toivoisin että luukku 24 olisi spesiaalimpi kuin muut luukut. Jostain syystä odotan aina jouluaaton luukun olevan muita luukkuja parempi.
Näitähän ei millään raaskisi alkaa availemaan, sillä ulkoasut ovat niin kauniita että haluaisin säilyttää nämä koskemattomina :D
Millainen joulukalenteri sulla on? Tykkäätkö enemmän tuotekalentereista vai perinteisestä suklaakalenterista? :)
ANNIKA KOLKKA
Kommentit
Lähetä kommentti