Vaikka kesää onkin vielä jäljellä, ajattelin esitellä tämän hetkiset kosmetiikka suosikit, joihin olen tykästynyt tämän kesän aikana. Osan olen ostanut uutena ihan lähi päivinä, osan taas jo kauemman aikaa sitten. En ole ikinä osannut tehdä kuukauden suosikit- postauksia, joten teen mieluummin yhden vuodenajan suosikeista postauksen kerrallaan.
Joten tällä kertaa vuorossa olisikin tämän kesän suosikkien esittely.
VICTORIA'S SECRET - TEMPTATION & COCONUT PASSION
Nämä kolme tuotetta ostin alkuvuodesta VS:n liikkeestä. Mieli ja fiilikset oli jo ihan kesässä, joten juurikin tätä kesää varten ostin nämä vartalotuotteet eli Temptation- vartalosuihkeen ja voiteen, sekä Coconut Passion Shimmer- vartalovoiteen, joista jälkimmäinen tuoksuu juurikin sille miltä kesän kuuluukin tuoksua - pehmeälle kookokselle, joka tuo mieleen etelän lomat. Iho saa myös ihanaa hehkua tämän voiteen avulla.
Temptation suihke ja voide tuoksuvat todella pehmeiltä ja raikkailta. Molemmissa on ihanan makea tuoksu. Suihkeen tuoksu eroaa tietty hiukan voiteen tuoksusta, mutta nämä tuovat minulle mieleen jonkin muiston jostain...Jos omistat tämän suihkeen, kerro mille se sinun mielestäsi tuoksuu!
REVOLUTION MAKE UP - WILD ANIMAL PALETTE
Tässä on ehkä mun kaikkien aikojen lemppari luomiväripaletti. Ensinnäkin hinta on mun mielestä todella edullinen, lisäksi sävymaailma on sellainen josta käytän ihan kaikkia sävyjä. Yleensä paleteissa tuppaa olemaan sävyjä joihin en ikinä koske, mutta tästä paletista olen käyttänyt kaikkia sävyjä. Löytyy mattaa, shimmeristä ja melko glitteristäkin sävyä. Kylmää ja lämmintä, tummaa ja vaaleaa...
Laatatkin on sen verran isoja, että ei todellakaan ehdi loppumaan. Varmaan riittoisin paletti mikä mulla on koskaan ollut. Myös pigmentti on aivan loistava! Ja yksi syy miksi olen nyt kesällä tykännyt käyttää tätä on paitsi se, että sävyt sopivat mun kesä-lookeihin, mutta myös se, että luomiväri oikeasti tuntuu pysyvän luomilla hyvinkin kauan ja vieläpä todella kauniina. Ei ole kuumuus ja hiki pilannut kertaakaan mun silmämeikkiä! :)
MOSSA VITAMIN COCKTAIL - KASVOÖLJY
&
YOUTH DEFENCE - KASVOVOIDE
Nämä kaksi päätyivät tämän kesän suosikkilistalle siksi, koska nämä tuntuvat oikeasti kosteuttavan ihoa ja pitävän sen heleänä ja kauniina. Ihan vasta ostin tämän öljyn ja olen aika innoissani tästä. Voiteen taas olen ostanut jo aikaisemmin, mutta innostuin tästä uudelleen vasta nyt kesällä.
Öljy käytettynä yhdessä kasvovoiteen kanssa saa ihoni oikeasti kunnolla kosteutetuksi ja iho näyttää heti hyvinvoivalta. Kosteusvoide tuntuu imeytyvän myös kasvoille tehokkaasti ja nopeasti. Tässä on siis myös se plussa, että meikkiä levittäessä se ei lähde murenemaan pois kasvoilta, mitä jotkut voiteet valitettavasti joskus tekevät. Onneksi tämän kanssa ei ole sitä ongelmaa.
OGX NOURISING + COCONUT OIL
Hiusöljy on mun tukalle ihan pakollinen hoitotuote. Aina suihkun tai lämpökäsittelyn jälkeen suihkuttelen tätä öljysuihketta pituuksiin ja latvoihin. Vain pari suihkaisua riittää, sillä tämä on todella tehokasta ja hiuksista kyllä näkee välittömästi sen jos tätä on suihkuttanut liikaa. Joten tämän kanssa tarvitaan maltillisuutta. Ostin tämän suihkeen kesäkuussa ja se on vieläkin lähes täysinäinen. Ei varmaan ole mikään mysteeri, että rakastan kookoksen tuoksua! Kaikki trooppiset ja kookoksiset tuoksut kuuluu vain kesään!
ISA DORA TWIST-UP GLOSS STICK
&
VICTOIRA'S SECRET STARSTRUCK
Tässä on kaksi huulituotetta, joita olen nyt koko kesän käyttänyt. Punertavampaan asuun ja meikkiin olen tykännyt käyttää Isa Doran twist-up huulikiiltokynää. Tästä tulee todella ihanan korallinen sävy ja kiille huuliin. Jotenkin vain sopii niin kesään. Yleensäkin persikan ja korallin sävyt on mulla kesäisin kovassa käytössä.
Toinen mun lemppari huulituote on Victoria's Secretin Starstruck huulikiilto. Etsin jonkin aikaa lähes väritöntä kiiltoa ja tällainen tuli mua juuri sopivalla hetkellä vastaan Helsingin VS:n liikkeessä. Voitaisiin jopa puhua "huulikimalteesta", koska tämä on enemmän kimallemainen kuin vain kiilto. Tykkään tämän koostumuksesta ja siitä kuinka kivalta tämä näyttää minkä tahansa huulipunan päällä ja ihan vain myös tällaisenaan.
JUICY COUTURE VIVA LA JUICY
Tämän hetken lempparihajuvesi on todellakin tämä Juicy Couturen hajuvesi.
Tuoksultaan tämä on melko makea, ei kuitenkaan liikaa. Tuoksussa on myös jonkin verran mausteisuutta, mutta minun mielestäni tämä makeutensa puolesta sopii kesään juuri loistavasti.
Lähinnä päivätuoksuna olen tätä käyttänyt, mutta miksei se sopisi myös iltaan.
Tämä onkin siksi varmaan yksi mun lemppari hajuvesistä, sillä se pysyy iholla pitkään ja tuoksultaan se on todella moniin tilaisuuksiin sopiva.
DERMOSIL PIGMENTTI PISARAT
Tämä tuote on kesäisin ihan must have! Rusketun kesällä todella helposti ja näillä saan tummennettua mun meikkivoidetta päivettyneelle iholleni sopivammaksi. Mulla on myös näitä vaaleampina puteleina, joilla vastaavasti saan tummempaa meikkivoidetta vaalennettua.
En ole tainnut kokeilla muiden merkkien pigmenttipisaroita kuin vain Dermosil-merkkisiä, mutta olen ainakin mun luottomeikkivoiteen kanssa kokenut nämä yhteensopivaksi comboksi.
HAWAIIAN TROPIC TANNING OIL
&
ALOHA CARE AURINKOSUOJA KASVOILLE
Tänä kesänä olen jättänyt itseruskettavien käytön kokonaan ja olenkin ruskettanut ihoani rusketusöljyllä. Tietty ei ehkä terveellisin vaihtoehto, mutta itse olen ainakin kyllästynyt lääräämään tahraavilla voiteilla. Tämän öljyn avulla olen saanut kauniin pohjarusketuksen, jota myöhemmin ajattelin tehostaa päivettävällä kosteusvoiteella. Tuoksu on aivan ihana ja öljyä on mukava käyttää. Iho näyttää hehkuvalta, eikä öljy jätä ollenkaan tahmaista tuntua iholle, mitä jotkut öljyt saattavat tehdä.
Aurinkovoide kasvoille mulla on erikseen, sillä vartalovoiteet on usein melko paksuja tekstuuriltaan ja mulla ainakin ihohuokoset tukkeutuu heti. Vartalolle tarkoitettu aurinkovoide (mitä moni käyttää myös kasvoilleen) ei ainakaan mulle sovi yhtään kasvoille käytettäväksi. Siksi ostinkin kasvoille oman ja tämä on ollut kyllä todella hyvä! Tykkään sen kevyestä koostumuksesta ja pehmeästä tuoksusta.
Hawaiian Tropicin tuotteissa on kaikissa aina niin pehmeä ja mukavan eksoottinen tuoksu.
Oliko yksikään edellä mainituista tuotteista sulle ennestään tuttu, vai onko kenties sullakin suosikkilistallasi samoja tuotteita? :)
ANNIKA KOLKKA
Harrah's Cherokee Casino Resort - JamBase
VastaaPoistaHarrah's Cherokee Casino Resort locations, rates, amenities: expert Cherokee 밀양 출장샵 research, only at Hotel and 수원 출장안마 Travel Index. Real-time driving 속초 출장안마 directions to Harrah's 광주광역 출장안마 Cherokee 세종특별자치 출장안마