Viimeaikaiset kuulumiset
Olen elo-syyskuun ajan ollut suhteellisen aktiivinen. On tullut reissattua useampaan otteeseen Helsinkiin, olen nähnyt kavereita ja ottanut itselleni enemmän omaa aikaa ja tehnyt oikeasti niitä juttuja, jotka tekee mut iloiseksi. Ihana tulla aina etelään moikkailemaan tuttuja ja kavereita.
Pitkästä aikaa shoppailin itselleni kunnolla uusia vaatteita syksyksi, mutta koska tämä postaus on itsessään jo niin tolkuttoman pitkä, että teen taas ostoksista oman postauksen. Jospa saisin läppärinkin toimimaan niin voisin youtubeakin jatkaa. Niin paljon postausidoita ja videoideoita, että olisi just nyt heti välittömästi kipeä tarve päästä toteuttamaan niitä. Onneksi tabletti toimii edes sen verran, että saan jotain kirjoitettua.
Lauantaina 25.9. kävin tsiigaamassa Purkutaide- näyttelyn Keravalla. Viimeistä viikonloppua oli kuulemma enää pystyssä, joten pakkohan se oli käydä katsomassa ennen kuin rakennus jyrätään maan tasalle.
Ja tietty koska aina Helsingin reissuilla haluan tehdä kaikkea mitä Oulussa ei voi, niin käytiin myös hohto minigolfissa jokunen päivä sitten. Kuvat otin Huji-sovelluksella ja jotenkin näyttää että päivämäärä ei ihan täsmää...?
Tuo paikka sijaitsee siis Flamingossa Vantaalla. Tänne mun on ihan pakko tulla kavereiden kanssa uudelleen!
Kulkeminen ratojen välillä oli tosi selkeää ja helppoa ja osassa radoista oli käytetty robotiikkaa. Asiakaspalvelu erittäin mukavaa ja jonoakaan ei illalla ollut kun mentiin sisään. Lisäksi paikan sisustus oli mun mielestä hyvin suunniteltu ja älyttömän hieno!
Pakko oli päästä myöskin käymään Sea Lifessa. Halusin käydä joko Tropicariossa tai Heurekassa. Päädyttiin kuitenkin Sea Lifeen ja oli kyllä ihan super mielenkiintoista käydä kattelemassa kaloja ja muita mereneläviä.
Mikko oli jotenkin ihan super symppis otus. Masentunut ja yksinäinen, mutta hirveän sympaattinen ja ihana! Oli hauskan näköistä kun opas piteli kalmarikulhoa lasin edessä ja Mikko innostui aivan kun pieni koiranpentu herkkunappuloista. Se tiesi heti, että nyt on ruoka-aika. Olin ihan häkeltynyt miten se tunnisti oppaan ja kulhollisen kalmareita. Ehkä meriahvenet ovatkin paljon fiksumpia kun olin kuvitellut.
Seuraavaksi oli suunnitelmissa lähteä käymään lapissa. Voi tosin olla, että pääsen lähtemään vasta myöhemmin marraskuussa sinne. Ihan hirveä hinku käydä Haaparannassa ja Tanhuassa.
Miten sun syksy on alkanut? :) ♡
ANNIKA KOLKKA
Kommentit
Lähetä kommentti