Kuten viime vuonna, niin myös tänäkin vuonna aion kertoa mun kesästä. Haluan kuvittaa sen mitä mulla on kerrottavana ja siksi kuvia olenkin koonnut enemmän kuin sanoja. Toki kyllä aion kertoa jostain jutuista vähän syvemmin, sillä pelkät kuvat näyttäisivät mun mielestä ehkä vähän typeriltä ilman selityksiä.
Tajusin tätä postausta tehdessä, että mulla on ihan julmetusti kuvia, joten ajattelin parhaimmat kuvat laittaa Ruissista ja Rodokselta, mutta teen niistä myös omat postauksena.
Mun kesä alkoi oikeastaan vasta 30.6. jolloin oli viimeinen päivä mulla toisissa töittä. Olin ollut ryhmä- avustajana päiväkodissa helmikuusta lähtien, joten kyllä se lähtö tuntui vähän vaikealta. Juuri kun olin alkanut kunnolla tutustumaan kaikkiin ihaniin ihmisiin siellä, olikin jo mun aika lähteä. Koin että tein oikean ratkaisun, sillä mulla alkoi painamaan taakka myös toisissa töittä Kultajousessa ja päätin että haluan jatkaa vain kultasepänliikkeessä. Silloin tällöin voin keikkaa tehdä, mutta en tosiaankaan kokopäiväisesti päiväkodissa.
Laitoin myös pitkästä aikaa hiuspidennykset! Tänään kun kirjoitan tätä postausta olen ottanut ne jo pois. Haluan hetken olla ilman pidennyksiä ja ehkä myöhemmin laittaa ne takaisin. Aloin ehkä vähän kyllästymään tuohon jatkuvaan laittamiseen ja huoltamiseen. Toki pari viikkoa ja tukka on ehkä takas mun päässä...Noh, katsotaan.
Kävin ekaa kertaa myös Prideilla mun kavereiden kanssa. Mulla on aina ollut joku juttu miks en oo päässyt käymään. Mut oli kyllä tosi mukava kokemus kaikkinensa ja tosi kivaa! Haluun kyllä ensi vuonna uudestaan!
Juhannus vietettiin mökillä Hartolassa ja otettiin myös Urho mukaan. Voi että sitä pienen riemua kun sai juosta vapaana pihalla ja käydä uimassa! Ja niin nätisti pysyikin pihalla ♥
Ja tietysti koin myös mun ekat festarit eli Ruis Rock 2022!
Kokemus oli tosi positiivinen, mutta kävelymatka oli ihan järkyttävä. Jätkät oli hankkineet itsellensä VIP-liput ja mulla ja tytöillä oli ihan tavisliput. Jouduttiin siis kävelemään ja jalat kyllä huusi hoosiannaa ja vähän muutakin kolmannen päivän jälkeen.
Lauantain sää oli ihan järkyttävä ja lähdettiinkin veks tyttöjen kanssa vaihtamaan vaatteet ja kadottiin Turun yöhön baariin Vegasiin.
Aleksi vähän miettikin tuossa aikaisemmin, että hommataan mullekkin VIP-lippu ensvuodeksi. En todellakaan suostu kävelemään enää tuota matkaa :D
Törmäsin myös mun lapsuuden ystävään Heidiin Ruississa. Hauskaa, että ollaan Tyrnävällä koulut käyty 9 vuotta ja kaikkien vuosien jälkeen tavattiin vasta nyt kunnolla. Viimeksi nähtiin ehkä 2018.
Kumminkin yläasteelta päästiin 2013, joten on ehkä ihan pari vuotta vierähtänyt tässä välissä.
Ihan Elisa! Oli jotenki tosi kiva nähdä pitkästä aikaa <3
Ruissista kotiuduttua, ei meillä ollut kuin ihan muutama päivä aikaa olla kotona kun piti taas jo pakata laukkuja. Tällä kertaa matkattiinkin Rodokselle. Meillä oli all-inclusive hotelli, mikä oli ihan parasta koska ei tarvinnut huolehtia ruuasta yhtään. Pari kertaa käytiin muualla syömässä, mutta yleensä syötiin vain hotellissa. All-inclusiveen kuului myös ilmaiset drinkit allasbaarilla. Ikävä todeta, mutta aamu lähti mulla käyntiin cuba librellä tai pina coladalla :D
Mut eikse oo lomalla ihan ok, jos ei humalaan juo?
Loungessa saatiin syödä kunnon aamupala ennen koneeseen nousua.
Aleksilla on joku Finnair-kortti, jolla pääsee kaksi ihmistä loungeen. Tämä oli kans tosi iso plussa ja kiva kun sai ihan oikeasti kunnon aamupalan syödä. :)
Saatiin Aleksin kanssa idea alkaa kuvaamaan. Aluksi Aleksi ottikin mulle ihan tavallisia kuvia, kunnes hän itse ehdotti että voisi ottaa musta myön muunlaisia kuvia. Ja tässä onkin tämä kuuluisa peppu-kuva, joka päätyi myöskin viihdelehti Staran julkaisuun. :D
Oikeesti ihmiset accept your body ja eläkää sen kanssa kuin viimeistä päivää!
Tää tyyppi tekee mun jokaisesta päivästä vähän parempaa! <3
Rodokselta paluun jälkeen palasin samalla itsekin töihin. Aleksi osti mulle priority-lipun Keravan Rock in the Cityyn ja tottakai käytiin keikkoja katsomassa niin perjantaina kuin lauantainakin.
Lordin ja Turmion Kätilöiden keikoilta odotin paljon, mutta yleisö ei ollut ihan niin messissä kuin Eppujen keikalla. Alku oli aika tahmeeta, mutta iltaa kohden menokin yltyi ja kaikilla meillä oli tosi hauskaa! Vaikka en Eppu Normaalia kuuntele, enkä ikinä ole mikään fani ollut, niin pakko sanoa että keikka oli tosi hyvä ja koko meidän porukalla oli ihan sairaan hauskaa!
Tää on aina tätä kun koitetaan ottaa yhteiskuvia. Jomman kumman on pakko aina höpöttää :D
Kommentit
Lähetä kommentti