HÖPÖ HÖPÖ JUTTUJA

 



Voisihan tietty tätä blogiakin päivitellä aina silloin tällöin. Mielessä on käynyt, mutta työkiireet ja muut projektit vieneet kaiken ajan. Pian tulossa musavideokuvauksia ja muita juttuja myös ja niitä odotan innolla!
Mitä minulle siis oikein kuuluu juuri nyt?

Sain jokin aika sitten ylennyksen ja työskentelen nykyään esimiehenä yrityksessä, jossa olen ollut töissä vasta reilun puoli vuotta. Ylennys ja muut tulivat siis melko nopeasti ja tuntuu oikeasti tosi hyvältä, että kerrankin olen työpaikassa, jossa panokseni oikeasti huomataan.
Vasta muistelin entisen kollegani kanssa kun olimme yhtä aikaa yhdessä yrityksessä töissä kaksi vuotta ja millaisia kauhukertomuksia meillä oli jakaa toisillemme. Tästä on tulossa tubekanavalleni video, jota taustalla työstän parhaillaan.

Kiteytettynä töitä on siis riittänyt ja siitä olen todella iloinen ja olen aidosti pitänyt työstäni arvotavaraliikkeessä. 

Entäs ne muut kuulumiset?

Noh, varjopuolensa kaikella - olen voinut toisinaan myöskin vähän heikosti. Välillä ei ruoka oikein maistu ja olen myös unohtanut syödä. Painoa on jonkin verran pudonnut ja unet on toisinaat katkonaisia. Pikkuvikoja.

Hassua elää elämää jossain muualla kuin kotona Oulun seudulla.
En ole asunut Keravalla kuin vasta vuoden, mutta olen ehtinyt kotoutumaan tänne aika hyvin. Sain  melkeinpä heti työpaikan ja ihmiskontakteja. Täällä vain on kaikki mitä pohjoisella ei ollut antaa. Mutta toisaalta - mulla mun oma kaikki jäi pohjoiseen.
Todella jännä ajatella, että viime vuonna tähän aikaan työskentelin työpaikassa, jota oikeastaan jo inhosin tässä vaiheessa ja että asuin vielä Kempeleessä. Urhokin oli ihan kakara vielä tuolloin.


Välillä harmittaa ja välillä ei. Olen ehtinyt tottumaan etelämpänä asumiseen, etten loppupeleissä tiedä kummassa haluaisin lopun elämän asua. Omakotitalon rakennusprojektia ollaan jo vähän mietitty ja mistä ostetaan tontti. Siksi välillä mieli onkin ihan solmussa kun loppupeleissä vain koko maailma on rajana miten haluaa elämäänsä toteuttaa. Toistaiseksi ei olla lähdetty kuuta valloittamaan.
Olen kaikkeen sopeutuvainen.


Mä en oikeasti malta odottaa koska pääsen Ouluun takas!
Joulu Oulussa jo vietettiinkin, mutta ei se mulle riitä, sillä ihan kaikkia kavereita en ehtinyt näkemään ja käynti Tyrnävälläkin oli vähän hätäinen.
Uuden vuoden vietin Keravalla migreenin kourissa.



Tässä oikeastaan oli mun tän hetken pikaiset kuulumiset.
Haluaisin alkaa päivittämään blogiakin tiheämmin. 

Tulin vain kertomaan, että olen elossa ja pian jatkan tänne kirjoittelua! :)






ANNIKA KOLKKA






Kommentit

Suositut tekstit