"Pieni ja pyöreä kilpikonna"
Sain joululahjaksi lipun Sonata Arctican keikalle ja aivan hirveä asukriisi painaa päälle!
Mun tyyli on siis melkoisen laaja. Yhtenä päivänä näytän kodittomalta pummilta ja toisena päivänä hillun pikkukorkkareissa karvareuhka päällä. Tykkään älyttömästi myös huppareista ja collareista. Mutta en ole oikeastaan ikinä näyttänyt oikealta "metal headilta"...Enkä ole koskaan ollut minkään metalliyhtyeen keikalla. Saati keikalla ollenkaan.
Joten asuvalinnan kanssa tulee olemaan nyt vähän ongelmia.
En tiedä. Varmaan taaskin kiireessä tempasen päälle ekat mustat vaattet mitä kaapissa tulee vastaan.
Keikka on huomenna 20:00, mutta ollaan jonottamassa jo 19:00 että päästäisiin eturiviin. Ja tietty meidän bussi on Limingantullissa joskus kuuden maissa niin meillä onkin siinä jo vähän ylimääräistä aikaa. Toivottavasti ei ihan liikaa koska en halua hytistä ulkona kauaa.
Hirveä touhotus ollu päällä kun on pitänyt olla kymmenessä paikassa yhtäaikaa...Viikonloppu toivottavasti päättää sen. Onpahan ainakin kavereita tullut nähtyä jos ei muuta.
Ensiviikolla pitäs olla almost kaikki jutut sillä mallilla että voin karistaa Tyrnävän perunat lahkeistani viikoksi.
Tympäsee jo urakalla tämä alkava jääkausi, vaikka aiemmin oon talvesta aina tykännyt.
Noh, saampahan pienen varaslähdön kesään. Alan jo tämän reissun jälkeen suunnittelemaan uutta ulkomaanmatkaa. Jospa olisinkin poissa vähän pidemmän aikaa.
Tässä näkyykin mun eillisen rotta- look.
Meikki tehty sairaan nopeasti. Varmaan alle vartissa.
Vaatteetkin otin vaan kaapista ensimmäiset. Olin tosin meikatessa jo vähän miettinyt etukäteen mitä paan päälle.
Tukkakin aivan takussa ja jopa vähän epäsiistin näköinen :D
Noh, semmosta sattuu välillä kun tulee kiirettä.
Takin ostin carlingssista ja tää on aivan ihana! Katselin kaupungilla viimekuussa kun monilla oli näitä pöyheitä ja paksuja toppatakkeja. Haukuin kaikki aivan lyttyyn koska yksikään ei näyttänyt mun päällä hyvältä. Mutta sitten eksyin löytämään tämän yksilön. Ihan läpällä vaan testasin ja olin valmis lyttäämään tämänkin, mutta se osoittautuikin täydelliseksi. Oli jopa omaa kokoakin jäljellä vaikka oli alessa. (Yleensä mun kokoa eli xs:sää ei alesta meinaa enää löytää)
Aivan huippu ja superlämmin!
Kaverini naureskelivat kun musta tulee nyt ihan kilpikonna mieleen - Pieni ja pyöreä jolla on magee huppu :'D
-ANNIKA EVELIINA
Kommentit
Lähetä kommentti