Welcome New Year 2018!
Vähän tulee myöhässä, mutta ajattelin
vielä palata viimeviikonloppuun ja kysyä että miten teillä meni uv?
(heh, huomennahan alkaa viikonloppu jälleen...)
Itse vietin sen töissä.
Olin baarissa hommissa juuri tuohon aikaan palvelemassa asiakkaita joten uv nyt jäi tälläkertaa viettämättä.
Mutta se ei haitannu mua ollenkaan koska tykkään mun työstä.
Pääsin sentään välillä näkemään raketteja kun kävin ulkona hengähtämässä :)
Neljä päivää eletty tätä vuotta ja nyt jo hirveä stressi kaikesta mitä tulevina kuukausina tuleekaan tapahtumaan. Kaksi ulkomaanreissua, joista toinen on tässä kuussa. Sitten on muutto, uusi työpaikka. Näyttelijäntyötäkin on enemmän tulossa...
Vähän kaikkea "uutta" ja jännää on siis luvassa.
Tänävuonna aion panostaa oman itseni hyvinvointiin. Viimevuosina jäänyt toisaalle kun olen pistänyt läheiset tärkeysjärjestyksessä ekaksi ja itseni sitten viimeiseksi.
2018 vuosi tulee olemaan mulle toipumisen ja parantumisen vuosi.
Masennuksesta toipuminen vei jo yhden vuoden ja vielä on matkaa jäljellä. Mutta älyttömän mahtavaa huomata miten paljon mun ajatusmaailma on muuttunut. Olen henkisesti kasvanut ja vahvistunut. Ja etenkin itsetunto. Olin aivan romuna ja rikki kun hakeuduin vuonna 2017 hoitoon. Nyt oikeasti tunnen itseni jo terveeksi (tai ainakin terveemmäksi) ja omaan nykyään suhteellisen terveen itsetunnon. Huonoja päiviä on tietty mutta nykyään jo paljon parempia.
Saan ja voin myöntää itselleni luvan olla ylpeä itsestäni kun hakeuduin hoitoon ja että olen pärjännyt hienosti, muuamista takapakeista huolimatta. Ilman apua en välttämättä olisi tässä yhtä vahvana ja onnellisena kuin nyt.
Saan kiittää ikuisesti niitä ihmisiä jotka auttoivat minua kahlaamaan eteenpäin <3
Onhan tässä tullut toki muutakin tehtyä.
Joululahjaksi sain simerkiksi 3DS:lle Zelda Ocarina of Time- pelin ja sitä on todellakin tullut pelattua. Yllättävän haastava! Ei ollutkaan niin helppo kuin pelisarjan muut pelit mitä muistelin kauan sitten pelanneeni toisella konsolilla.
Helposti saatan unohtua pariksikin tunniksi pelaamaan ja sitten tajuankin että niin...päivän aikana pitäisi joutaa muutakin tekemään :D
Latasin nintendo e-shopista Pokemon Shufflenkin. Toimintaperiaate on aika samanlainen kuin esimerkiksi candy crush saga- pelissä.
Btw - Enää 27 vuorokautta ulkomaille lähtöön!
Olen ihan täpinöissä ja oisin valmis lähtemään vaikka samantien! :P
-ANNIKA EVELIINA
Kommentit
Lähetä kommentti