Minun ihonhoitoni talvella
Kauppareissulla muistin tänään että kasvojen hoitotuotteet olivat päässeet
loppumaan suurimmaksi osaksi, joten ostin uudet pullot ja tuubit näitä kyseisiä tuotteita.
Nämä kaikki ovat mun iholle ihan luottotuotteita ja joita en aio vaihtaa enää toisiin.
Tietty välillä tulee kokeiltua uusia juttuja, mutta nämä ovat ne ehdottomat lempparit, jotka ovat palvelleet ihoani jo pitkään.
Mulla iho on aivan jäätävän kuiva näin alkutalvesta, joten jotkut tuotteetkin ovat sitten vähän erilaiset mitä vaikkapa kesällä.
Kesällä käytän enemmän rasvaisuuden poistoon tarkoitettuja, kun taas talvella kosteuttavia.
Mulla on talvisin tähän mun oma kolmen koon sääntö:
-Kuorinta
-Kosteutus
-Kasvonaamio
Kuorin kasvot about kolmesti viikossa L'orealin Pure Clay Exfo- maskilla tai Garnierin
Skin Active 3 in 1- kuorivalla puhdistusnaamiolla.
Tykkään kuoria kasvot niinä iltoina kun käyn suihkussa, niin iho ei ole aamulla töihin mennessä punoittava ja iho saa levähtää yön aikana.
(+ on paljon kätevämpää pestä suihkussa naamio pois, kuin että alkaa lääräämään vedellä hanan alla. Kunhan ei käytä liian kuumaa vettä!)
Ja tietty kuorinnan jälkeen pyyhin kasvot Lumenen kasvovedellä ja levitän kasvoille
yövoiteen tai jonkun muun kasvovoiteen.
Yks hyvä voide itselleni on ollut LV:n kasvovoide. Levittyy mukavasti, eikä jätä kasvojen pintaa tahmeaksi ja imeytyy hyvin iholle.
Mutta ihan joka päivä kuitenkin puhdistan AINA kasvot Lumenen puhdistusgeelillä.
Lopputuloksen viimeistelee Lumenen kasvovesi/puhdistusvesi.
Yksi tuote jota tulee vähän harvemmin käytettyä on 7th Heavenin nenälaput, joita käytän mustapäiden poistoon. Mulla ei niitä kasvoissa usein ole, mutta jos huomaan niiden ilmestyneen,
niin tämä tuote on siihen ihan ykkönen!
Tuote on myös merkitty Cruelty-Free ikonilla, joten se on eläinkokeeton :)
Pakkauksessa tulee mukana kolme lappua.
Vaikka näitä on tarkoitus käyttää nenään, olen saattanut saksilla leikata lapun kahteen osaan ja laittaa esimerkiksi leukaan yhden palasen, jos mustapäät ovat vain pienellä alueella.
Iho kastellaan ensiksi siitä kohdasta mihin lappu halutaan asettaa. Sitten asetetaan lappu ja annetaan kuivua ja vaikuttaa noin 10-15min.
Vaikutusajan jälkeen lappu vedetään pois iholta.
Ja koska lappu on musta, niin tottakai kaikki törky näkyykin sitten todella selvästi.
Kuvaa en kehtaa laittaa, koska se saattaisi järkyttää herkimpien lukijoiden silmiä :D
Kuvamateriaali voi olla nimittäin aika ällöttävää.
Mutta todellakin kannattaa kokeilla näitä jos mustapäistä haluaa kerralla eroon!
Musta nyt tuntuu, että tekstiä tuli aika paljon, joten tiivistän alle mun käytössä olevat ihonhoitotuotteet.
TIIVISTETTYNÄ:
AAMUIN/ILLOIN
Lumenen puhdistusgeeli // meikin poistoon ja kasvojen puhdistukseen.
Lumenen kasvovesi/puhdistusvesi // puhdistusgeelin jälkeen pyyhin kasvot tällä, jotta "saippuaisuus" lähtee kasvoilta, sekä viimeisetkin meikin jäämät saan pois.
Kosteusvoide kasvoille
3X VIIKOSSA
Garnier Skin Active Pure Active 3 in 1 (kuoriva puhdistusnaamio)
Käytän yleensä finneille ja epäpuhtauksille naamiona. Voidaan käyttää:
1. Kasvojen pesuun
2. Kuorintaan
3. Naamiona
tai
L'OREAL Pure Clay Exfo Mask
(kuoriva kasvonaamio - ihoa kirkastava sekä puhdistava)
Käytän kun haluan iholleni extrahemmottelua.
SATUNNAISESTI
7th Heaven Charcoal Pore Strips- laput mustapäiden poistoon
-ANNIKA EVELIINA
Kommentit
Lähetä kommentti