Joulukuun Bette Box



Jostain syystä mun bettebox tuli tavallista myöhemmin.
Luultavasti ruuhkautuneen toimituksen vuoksi, joten tämän kuun betten sisällön esittely tulee hieman tavallista myöhemmin.

Itse sisältö jätti ehkä hitusen kylmäksi.
Normaalisti laatikossa on ollut todella paljon tuotteita ja monesti myös välipalapatukkaa, vitamiineja tai muuta. Viimeksi laatikossa tuli Pandan lakritsipussi.
Odotin, että tuotteet olisivat olleet jouluteemaisia, mutta sisällöstä paljastui kyllä kaikkea muuta ja melko vähän.
Mutta toisaalta mukana tuli yksi iso tuote, että eipä sisälle paljoa olisi mahtunutkaan.
Laatikon muoto oli muutenkin normaalia pienenpi, mutta se oli huomattavasti korkeampi kuin aiemmat laatikot.








Kortti joka tuli laatikon mukana on mun mielestä ainakin todella kaunis.
Sopii hyvin esille, sillä mun sisustuksessa on paljon mustaa sekä kultaa.






Love Beauty and Planet vartalogeeli

Geeli on vegaaninen, mistä tämä saa erityisen suuren plussan.
Ja koostumus on itseasiassa aika kiva. En olekaan koskaan ennen käyttänyt kosteuttavaa geeliä.
Tuoksu ei niinkään liity jouluun, sillä se tuo minulle mieleen enemmän trooppisen ulkomaanmatkan.
Mukavan pehmeä tuoksu ja pidän koostumuksesta erityisen paljon.
Pohjalla tuoksussa on kookosvesi sekä mimosan kukka.






Novexpert Vitamin C yövoide

Tämä tuote on mulle ihan uusi tuttavuus.
Tuotteen luvataan mm. kohottaa ja kiinteyttää sekä häivyttää juonteita.
Mulla itsellä lähtee kyllä heti kokeiluun, sillä pieniä juonteita tuntuu olevan otsalla.
Saa nähdä toimiiko tämä niihin.







Manna Kadar Minera Powder meikkituote

Näyttää luomivärinapilta, iholla tuo mieleen helmiäisen bronzerin...Mikä tämä oikein on?
Tämä on itse asiassa monikäyttöinen meikkituote, sillä päivettyneellä iholla kesällä varsinkin tämä näyttäisi oikein upealta kasvoilla. Luomivärinä näyttäisi myös hyvältä ja tulevan joulumeikin voisin tehdä tällä. Voisin testailla mihin kaikkialle tätä voisi käyttää.
Joskus käytän luomivärinä ihan contour- paletin sävyjä.
Nopealla swatchauksella ainakin kämmenselällä tämä näyttää lumoavalta ja levittyvyys, sekä häivyttäminen onnistuvat takuuvarmasti!






Eucerin Hyaluron Filler päivävoide

Tämä on itseasiassa anti-age tuote. Kosteuttaa kuivaa ihoa ja auttaa tasoittamaan juonteita.
Nimensä mukaisesti tuote sisältää hyaluronihappoa, mikä auttaa ehkäisemään pahimpia juonteita ja ryppyjä.
Mulla on vain pari tuotetta tähän käyttötarkoitukseen, joten vähän jännittää uskallanko käyttää tätä.
Koska nuorelle iholle on kuitenkin syystä omat tuotteensa.














Glitter by ElinaK

Oli itse asiassa ihan hauska yllätys saada glitteriä boksista.
Mulle festareilla on yleensä glitteriä tai muuta härpäkettä, joten ihana saada kokeiluun vähän erilaisenpaa hilettä. Hileet ovat tähden muotoisia ja näitä voi käyttää vaikkapa hiuksiin, kasvoille tai kynsiin. Geelikynsissä voisi näyttää itseasiassa todella hyvältä.







Mulla välillä boksi sisältää tuotteita, joista ei ole mitään mainintaa selostekortissa.
Tällä kertaa tuli testereitä. Ainakin mua kiinnostaa tämä ikoon parfyymilappu, jota käytetään hiuksille. Tuote on korealaista kosmetiikkaa ja kyseisen sarjan tuotteita on hehkutettu todella paljon.






Toisena testerinä oli syväpuhdistava anti-pollution shampoo &  hoitoaine.
Nämä on mulle ehkä vähän turhia, sillä mulla on mun omat hiusten hoitorutiinit, mutta yleensä säästän testeripakkaukset matkoja varten. Ja ensiviikolla nämä pääsevät käyttöön kun lähdetään viettämään joulua muaalle.





ANNIKA KOLKKA








Kommentit

Suositut tekstit