LUMENEN JOULUKALENTERI: LUUKUT 16-24
16. LUUKKU
Melko saman tyyppinen kuin aiempi vartalovoide.
Niin koostumuksen kuin tuoksunkin kannalta.
Voiteena ihan jees, mutta melko mitään sanomaton. Ei ehkä ihan juuri minun iholleni sopiva.
Ei kosteuttanut ehkä kuitenkaan tarpeeksi, mutta pidin silti pehmeästä tunteesta jonka tämä jätti jälkeensä kasvojen iholle.
Haluan antaa tälle silti mahdollisuuden ja testailen vähän väliä uusiksi. Seerumi voisi pohjalla auttaa tätä imeytymään paremmin.
17. LUUKKU
Mä en ole koskaan ollut mikään nestemäisen higlighterin tai muiden heleyttäjien ystävä.
Mutta annoin silti mahdollisuuden.
Laitoin sävyyseerumin kasvoihin ja ihan vain pari pisaraa tätä poskille ja nenän varteen tai mihin nyt halusinkaan tuoda korostusta.
Vaikka laitoin ihan pienen määrän, tuote toi kasvoille ihanan helmiäisen hohdon.
Oikeastaan tykkäsin lopputuloksesta. Raskaamman meikin kanssa tämä ei ehkä ole hyvä, mutta todella kevyellä pohjalla oikein loistava ainakin meikin päällä :)
Mun täytyy kokeilla vielä eri juttuja kuinka saan tästä mahdollisimman paljon irti.
18. LUUKKU
Tämä huulikiilto oli kyllä mukava yllätys luukun takaa.
Monet tuotteista ovat olleet miniversioita, joten oli todella mukavaa saada täysikokoinen tuote.
Ja sävynä tämä on oikein ihana. Käytän korallin sävyisen tai punaisen huulipunan päällä tuomaan kimallusta huulille. Oikein mukava tuote ja tuntui, että kiilto pysyi huulissa suhteellisen pitkään, vaikka päivän aikana välillä söin ja join kahvia.
Eikä oikeastaan tullut sellaista huulikiilloille tyypillistä tahmeaa tunnetta.
Jouduin joskus heittämään ihan roskiin yhden kiillon, koska huulet olivat kuin ne olisi kuorrutettu liisterillä. Tämän kanssa sitä ongelmaa ei ollut, vaan aion jatkossa käyttää kyseistä huulikiiltoa.
19. LUUKKU
Rakastan seerumeita, kasvoöljyjä ja seerumitiivisteitä ja muita vastaavia.
Tästä on tullut yks mun suosikki. Kyseessä on C-vitamiinia sisältävä hyaluronihappotiiviste, joka auttaa ylläpitämään ihon kollageenitasapainoa.
Iho tuntuu todella raikkaalta ja sileältä. Aivan ihana tunne jää kasvoihin.
Käytän tätä yhdessä aiemmin saadun Valo - päivävoiteen kanssa.
Kasvot tuntuvat raikkailta ja tuoksu on todella ihana. Vähän ehkä sitruksinen.
Kasvot tuntuvat raikkailta ja tuoksu on todella ihana. Vähän ehkä sitruksinen.
Todella ihana ja hyvä tuote kaikkinensa!
20. LUUKKU
Vaikka luukusta tulikin mini-testeri, tästä riittää moneksi käyttökerraksi, sillä tuotetta tarvitsee levittää ihan vain pieni pisara silmänympärysiholle ja se riittää.
Ihanan raikas, kevyt ja ennen kaikkea kosteuttettu tunne jäi silmien ympärille.
Pidän koostumuksesta todella paljon, sillä geelit ovat ehkä enemmän minun juttuni silmien ympärillä.
Voiteet joko kohmeloituvat silmien alle tai aiheuttavat muuten vain raskasta tunnetta ja lähtee pakenemaan jos levitän meikkiä päälle.
Tämän kanssa ei ole sitä ongelmaa, sillä se imeytyy todella nopeasti.
Ehdottomasti ostan tästä myös täysikokoisen version :)
21. LUUKKU
Todella hyvä voide kuivalle iholle. Mun T-alueen pelastaja!
Olen käyttänyt tätä pieninä määrinä ja testaillut pitkin päivää ja on todellakin ihan loistava tuote.
Voide on paksua, mutta se imeytyy kasvoille hyvin ja oikeasti tekee tehtävänsä.
Toivottavasti saisin kasvojeni ihon nopeasti parempaan kuntoon.
Uskoisin pääseväni haluttuihin lopputuloksiin tämän kanssa.
Ja koska voide on paksua, pystyin levittämään tätä yöksi reilummin ja aamulla kasvot eivät olleet lainkaan kuivan oloiset.
Sillä tyynyliina imee ihosta yllättävän paljon kosteutta, minkä takia iho saattaakin tuntua kuivalta.
Sillä tyynyliina imee ihosta yllättävän paljon kosteutta, minkä takia iho saattaakin tuntua kuivalta.
Voide auttaa suojaamaan lämpötilan vaihteluilta ja nyt pakkaskeleilla tämä tulee enemmän kun tarpeeseen.
22. LUUKKU
Tämä oli tuotteena melko erikoinen.
Todella pehmeästi ja sileästi sai levitettyä ja huulihoide antoi mukavan hennon vaaleanpunaisen sävyn huulille. Todella hento sävy, mutta mielestäni oikein kiva.
Vähän kuin kosteuttava huulipuna. Tykkään myös pakkauksesta, koska se on todella simppeli, mutta myös yksinkertaisesti kaunis. Ja parasta on se, että tuote ei ole liian kookas joten se mahtuu pikkuruiseen meikkipussiin jota kannan päivittäin mukanani.
23. LUUKKU
VALO - Nordic - C - Pure glow cleanising balm
Toisiksi viimeisimmästä luukusta paljastui puhdistusbalsami.
Tuotteena mulle aivan uusi, enkä ole koskaan kuullutkaan puhdistusbalsamista.
Ilmeisesti tällä on tarkoitus sulaa iholle ja samalla poistaa meikit ja jättää iho sileäksi ja säteileväksi.
En ole vieläkään kokeillut, mutta tyttöjen kauneusiltaan otan ehdottomasti tuotteen mukaan ja testaan paikan päällä! :)
Valo- sarjan tuotteet ovat sen verran hyviä olleet, että uskonkin tämän tekevän tehtävänsä.
Sopii varmasti yhteen, jos lopputuloksen viimeistelisi saman sarjan kasvovoiteella ja puhdistusvedellä.
24.LUUKKU
KAUNIS - Instant Glow Fresh Skin Tint
Ja ihan viimeisin luukku sisälsi tämän ihanan tuotteen eli sävyvoiteen!
Tämä oikeasti sulaa iholle täydellisesti ja tuntuu todella miellyttävältä, ilmavalta sekä kosteuttavalta ja samalla antaa iholle tasaisen ja kauniin sävyn. Tekee kertaheitolla todella kauniin ja virheettömän meikkipohjan, enkä tarvitse kuin puuterin tämän kaveriksi ja olen valmis.
Rakastuin tähän! Testasin tätä sävyseerumin kanssa ja oli mun naamalle ainakin toimiva kombo! :)
Niin käyttömukavuudeltaan kuin peittävyydeltäänkin.
Kokonaisuudessaan kun tarkastelen kalenteria, niin jäin kyllä todella vaikuttuneeksi.
Varsinkin kun testerivoiteet olivat todella reilun kokoisia ja riittävät ainakin mulle pitkäksi aikaa.
Osa yksittäisistä tuotteista ei ollut niin hyviä kun oletin, mutta sentään suurin osa pääsi päivittäiseen - tai ainakin viikottaiseen käyttöön.
Kalenterilla oli sinällään pieni hinta n. (79e) verrattuna sen sisällön arvoon.
Joten tämä oli ainakin edullinen tapa kokeilla ja tutustua itselle uusiin tuotteisiin ilman, että tarvitsisi ostaa uusia tuotteita ja todeta vasta kotona etteivät ne sovi omalle iholle.
Osa tuotteista oli jopa niin hyviä, että ostin niistä täysikokoiset versiot.
Vain kaksi tuotetta oli sellaisia, joista en liiemmin pitänyt ja ne annoin eteenpäin.
Plussaa myös kauniista ulkoasusta ja kalenteri on todella kaunis ja ainakin mun sisustukseen sopiva.
Tuotteet oli selkeästi harkittuja, sillä jokaisesta tuotesarjasta oli valikoitu ainakin kaksi tai muutama tuote, joista muodostui selkeä ja kattava kokonaisuus.
Ja osa tuotteista oli itselle aivan uusia, osa taas tuttuja.
Selkeästi kalenterin sisällöstä tuli ilmi, että halutaan ylläpitää ihon kosteutta ja suojata ihoa kuivumiselta ja pakkasen aiheuttamilta vauriolta talven aikaan.
Teema näkyi niin meikeissä, kuin ihonhoidon tuotteissakin.
Teema näkyi niin meikeissä, kuin ihonhoidon tuotteissakin.
Oli monipuolisesti kosteuttavia ja virkistäviä naamioita, kasvovoiteita, seerumeita, huulivoiteita, vartalovoiteita sekä myös meikkejä.
Mielestäni täysin onnistunut kombinaatio parista huti-tuotteesta huolimatta.
Saapa nähdä ensivuonna minkä kalentein ostaisin seuraavaksi ;)
ANNIKA KOLKKA
Kommentit
Lähetä kommentti