Parasta vuodessa 2019
Vuosi 2019 on takana päin.
Mulle edellinen vuosi oli aika helppo - Tai miten kukanenkin haluaa käsittää helpon.
Mutta suhteutettuna mun taustaan, vaikeuksiin ja mt-ongelmiin, niin kyllä mun askeleet ja taakka selässä on käynyt kevyemmäksi. Toivottavasti tämä vuosi olisi vielä parempi.
Toivoisin myös, että mun näyttelijän ura ottaisi tuulta siipien alle.
Itseasiassa ensiviikolla on Kaikki Synnit- kuvaukset, joihin olen menossa. Pääsin myös yhteen musavideoon näyttelijäksi, joten innolla odotan tulevia projekteja. Paljon muutakin jännittävää on luvassa!
Haluaisin myös koulupaikan.
Haaveet on mulla teatterikorkeassa, mutta voi olla että päädynkin jonnekin aivan muualle.
Haut alkaa myös ensiviikolla taidealoille, joten vielä on hetki aikaa pähkäillä mitä haluaa.
Parasta vuodessa 2019
Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja matkustin pikkusiskoni kanssa Pariisiin elokuun 7. päivänä.
Tuo ikimuistoinen matka tulee olemaan minulle yksi merkittävimmistä ja rakkaimmista muistoista.
Saatiin siskon kanssa seikkailla ja höpötellä ihan huolella ja kokea niin paljon, vaikka oltiinkin vajaa viikko reissussa. Pariisiin palaan vielä pian ehdottomasti uudelleen!
Opin enemmän valokuvaamisesta ja asetelmien rakentamisesta.
Pääsin toimimaan myös itse mallina kun voitin kuvauspäivän yhdestä kilpailusta.
Molempien saralla olen kehittynyt huimasti :)
Ystäväni, joka on ammatiltaan valokuvaaja opetti mulle myös uusia kikkoja ja kuinka saan kamerasta kaiken hyödyn irti.
Ymmärsin ettei aina kaiken tarvitse olla täydellistä. Mitä sitä stressaamaan pienistä asioista.
Opin olemaan huolehtimatta liikoja asioista, joille en itse mahda mitään. Ja jos voin asioille jotain tehdä, niin myös teen.
Omaa terveyttä ja hyvinvointia ei pitäisi koskaan jättää humioitta.
Tämä(kin) tuli kantapään kautta opittua ja pari kertaa vuoden alussa jouduin oys:siin tippaletkun jatkeeksi.
Tajusin viimein sen, että jos en ole työkuntoinen, niin en silloin mene töihin - tai oikeastaan mihinkään muuallekaan, vaan jään kotiin sairastamaan.
Opin tämän jälkeen myös pitämään itsestäni paremmin huolta.
Hyväksyin itseni.
Varmaan vasta viimevuonna tajusin, että olen tällainen ja tällaisena tulen pysymään.
Kuinka ihanaa on olla terve ja olla hyvin voiva. Paranin masennuksesta, syömishäiriö ei ole ottanut takapakkia entiseen, sekä sain uusia ystäviä ja tuttavuuksia.
Uskalsin sanoa ääneen mitä haluan ja mistä unelmoin.
Hyväksyin sen miltä näytän ja millaisena ihmisenä muut minut näkevät. Ulkoisesti ja sisäisesti.
Minulla on viimeinkin hyvä olo itseni kanssa.
Sain saavutettua tavoitteita, joita olin asettanut itselleni.
Pääsin käymään kaksi kertaa ulkomailla, säästin rahaa tulevaisuuttani varten sen verran mitä olin suunnitellut, sekä sain harrastettua myös liikuntaa enemmän. Sain lihasmassaa huomattavasti, sekä sain uuden työpaikan. Pääsin moneen erilaiseen projektiin mukaan sekä työmatkalle parikin kertaa.
Sain edes jonkinlaisen suunnan elämälle ja mitä haluan tulevaisuudelta.
Kesä oli ihan huippu!
Kävin festareilla, vietin aikaa paljon ulkona ja olin koko ajan menossa ja tekemässä jotain.
Todellakaan ei käynyt aika pitkäksi.
Sadepäivätkin oli piristäviä kuumien helteiden keskellä.
Ja, koska olen juhannuksen lapsi en voi mun juhannussynttäreitä jättää pois listasta :D
Opettelin uuden kielen ja vahvistin jo opiskeltujen kielten osaamista.
Opettelin nimittäin ranskaa. Käytän Duolingo- sovellusta uuden oppimiseen, mutta opetusvideoista on myös ollut paljon apua.
Matkailualalla kielet ovat tärkeitä ja mulle on itselleni tärkeää, että pystyn kommunikoimaan ihmisten kanssa. Ja onhan se tietynlainen kohteliaisuuskysymys kun menen vieraaseen maahan ja osaan puhua edes jotain. Seuraavalla Pariisin reissulla toivottavasti olen jo parempi puhuja.
Vielä jos italian saisin opeteltua, niin osaisin silloin jo seitsemää eri kieltä :)
Sain uudistettua vaatekaappini sisällön. Vaikkakin se on mun ikuisuusprojekti. Tyyli vaihtuu, suosikkimateriaalit vaihtuu ynnä muuta.
Mutta olen pyrkinyt siihen, että omistaisin suhteellisen vähän vaatteita, mutta joiden materiaali ja laatu olisi hyvää luokkaa. En enää esimerkiksi asioi juurikaan H&M:n myymälöissä, sillä osa vaatteista on melko huonolaatuisia eivätkä kestää kauaa.
Niinpä olen satsannut muutamiin laadukkaampiin, ehkä vähän kalliimpiin, mutta kestäviin vaatteisiin. Sehän se vasta kalliiksi tuleekin jos joutuisi jatkuvasti ostamaan uusia kun edelliset eivät kestä.
Enkä osta vaatteita, jotka eivät merkittävästi muuta vaatekaappini sisältöä.
Asukokonaisuuksien yhteensopivuus ja kestävyys on mulle ensiluokkaisen tärkeitä, vaikka kohtelenkin vaatteitani hellällä kädellä ja pesen tosi tarkasti pyykkikoneessa ohjeiden mukaisesti.
Aloitin myös uuden ruokavalion edistääkseni terveyttäni.
Pakko sanoa, että on huomattavasti kevyempi olo kun jätin lihan pois. Kasvojen ihokin tuntuu ja näyttää paljon paremmalle, eikä esimerkiksi mulle ole tullut lainkaan finnejä.
Opin myös itse valmistamaan kotona aterioita kasvisversioina, mutta niin että saan kaikki tarvittavat hivenaineet, proteiinit sekä vitamiinit.
En kyllä enää ikinä halua palata vanhaan ruokavaliooni, sillä nautin puhtaasta ja kevyestä ruuasta juuri nyt.
Toivotan kaikille oikein ihanaa alkanutta vuotta ja voikaa hyvin!
Nauttikaa elämästä ♥
ANNIKA KOLKKA
Kommentit
Lähetä kommentti