Tammikuun Bettebox 2020
Tämän kuun Betteboxiin tutustuminen vähän viivästyi, sillä pääsin hakemaan omani vasta perjantaina. Ja mulla oli töitä ja muuta kiirettä, joten en edes ehtinyt avaamaan sitä.
Mutta tässä se nyt on viimeinkin edessäni ja jälleen kerran yksitellen otan tuotteita yksityiskohtaisempaan tarkasteluun.
Pakko sanoa, että tähän Betteen olin vähän jopa pettynyt, koska tuotteet eivät olleet niin jänniä kuin ennen. Jopa kolme tuotetta osoittautui pettymykseksi tai itselleni kokonaan turhaksi.
Mutta Betten sivuilla onkin ollut isoja uutisia jatkon suhteen, joten ensikuun boksia odotan todella kovasti. Saapa nähdä mitä jännää on luvassa!
Yksi kiva yllätys oli puuterisivellin. Tietääkseni kaikki eivät saaneet samaa, vaan jotkut saivat mm. luomivärisiveltimiä tai poskipunasiveltimiä.
Omani on siis Nirè 101 puuterisivellin. Tuntuu ainakin todella hyvältä iholla, mutta karvat eivät ole niin tiiviisti kuin yhdessä mun suosikki puuterisiveltimessä, joten puuterin työstämiseen menee hitusen enemmän aikaa ainakin silmien alueella. Mutta aurinkopuuterin häivyttämiseen on silti ihan passeli!
Lisäksi sain PAESE-merkkisen luomivärinapin sävyssä Diamond.
Sopii loistavasti myös korostuspuuteriksi ja näpprän pakkauksen ansiosta mahtuisi hyvin vaikkapa matkalle mukaan. Tykkään matkoille muutenkin pakata mukaan vain vähän tuotteita, mutta sellaisia jotka sopivat moneen eri käyttöön. Eli ehdottomasti lähtee mun matkoille messiin!
Ziajan tuotteet on aiemmin olleet hyviä, mutta tästä en valitettavasti osaa sanoa oikein mitään. Sain tästä joskus testerin kokeiltavaksi, eikä silmänympärykseni tuntunut mitenkään sen kumemmalta, vaikka ihan hyvin kosteuttikin. Kuitenkin kun viimeksi kokeilin, niin testeripakkauksessahan oli ehkä vain noin viikoksi/pariksi tuotetta kokeiltavaksi. Joten annan tälle uuden mahdollisuuden ja kokeilen ainakin kuukauden ennen kuin päätän mitä mieltä kyseisestä tuotteesta olen.
Mutta Ziajan tuotteet ylipäätään ovat olleet kyllä hyviä.
Vähän petyin tämän tuotteen kohdalla.
Batisten kuivashampoot ovat ihan mainioita PAITSI ruskean sävyiset.
Mä en tiedä mikä siinä on, että mun tyvi tuntuu aina tosi tunkkaiselta ja inhottavan tahmealta näiden käytön jälkeen. Ruskea sävy myös tahrii ja monesti otsallani näkyy pieniä ruskeita roiskepisaroita...
Vaaleille hiuksille tarkoitetut kuivashampoot, joissa on valkeaa se itse tuote on paljon paljon parempia kuin nämä.
Itse en tykkää ollenkaan, vaikka tyvikasvun peittämiseen onkin ihan ok tuote hätätapauksessa.
Vaaleissa Batisten kuivashampoissa on paljon raikkaampi ja tuoksuvampi fiilis, kuin tässä. Tunnen hiuspohjani paljon likaisemmaksi ja tunkkaisemmaksi tämän tuotteen takia.
Vinkkejä otetaan vastaan kuinka saisin tämän toimimaan paremmin :D
Monesti bokseissa on tullut välipalapatukoita tai lakritsia, mutta nyt tuli mansikan makuista toffeeta, Fruit-tellaa.
Ihan sairaan hyvän makuisia pineen makean himoon.
Pussi on just näppärän kokoinen ja sisällä oli ihan muutama toffeepala.
Tykkäsin kyllä todella paljon ja kaupassa on vastaan tullutkin näitä. Ei vain ole käynyt mielessä ostaa, mutta nyt kun ovat hyväksi todettu niin aivan varmasti ostan myös eri makuja.
Ja taas yksi pettymys - Libresse Daily Intim Wash Gel.
Saan näitä jo muutenkin joka paikasta, kuten vaikkapa lehden mukana enkä ehdi käyttää näitä loppuun. Mulla on kaapissa ja suihkussa näitä tuubeja niin paljon, etten pysy laskuissa mukana.
Tuotteena ihan perus hyvä, mutta ei mitenkään kummoinen. Mulla on ollut muutenkin opettelua näiden kanssa, että osaan ottaa pesurutiineihin mukaan.
Miinukset korkista - kierrekorkki suihkutuotteissa ei vain ole käytännöllinen.
Seuraava tuote ei ole varsinaisesti mikään pettymys, mutta tarpeeton itselleni.
Eucerinin tuotteet mitä boksissa on tullut mukana ovat yleensä olleet todella hyviä.
Tämä tuote joka nyt tuli on Dermo Purifyier Oil Control- voide. Tarkoitettu iholle, jolla on taipumusta öljyisyyteen tai akneen. Suositellaan käytettäväksi esimerkiksi aknelääkityksen yhteydessä, jolloin voide vähentää lääkkeiden sivuvaikutuksia kasvoilla.
Minulle näin ollen tarpeeton, joten menee eteenpäin sellaiselle, joka tätä tarvitsee.
Vaikka pettymyksiä tuli tässä boksissa, olin ihan tyytyväinen silti muihin tuotteisiin.
Ensikuussa toivottavasti on parempia ja itselleni sopivia tuotteita. On otettava myös huomioon, että muut boksithan ovat olleet ihan täydellisisä, joten aina ei voi onnistua.
Jatkan silti tilaajana, sillä muutoin olen ollut tyytyväinen ja olen saanut uusia juttuja ja tuotteita kokeiluun. Ja hei - enhän mä muuten tietäisi edes mitkä on hyviä ja mitkä taas eivät.
Kannattaa ihmeessä liittyä tilaajaksi tai testata edes yksi boksi! :)
ANNIKA KOLKKA
Kommentit
Lähetä kommentti