Huuhteluaineita ja vitamiineja





Musta tuntuu, että mun sosiaalinen elämä on ihan finito.
Kaikki kaverit ja läheiset lorvivat koronaviruksen pelossa kotonaan.
Itse olen muutamia vaatteita tilaillut netistä ja uusia kynsijuttuja. Enkä kyllä itsekään ole lähimarkettia pidemmälle viitsinyt liikkua.
Koronaviruksen takia mulla kaikki työt myös loppuivat, joten mieli on ollut vähän maassa senkin vuoksi. Odotan vain että pääsen takaisin töihin ja normaaliin arkeen.



Oon viime aikoina alkanut tekemään taas kynsiä itselleni, sekä parille tutulle ihan uusilla tuotteilla ja tällä viikolla lähdenkin Tyrnävälle tekemään parit kynnet kavereille.
Ja viikonloppuna on yhdet kuvaukset, joihin mua pyydettiin - Tosin saapa nyt nähdä mihin tilanne eskaloituu, että pääsenkö lähtemään viruksen takia.
Toki mielelläänhän en liikkuisi missään, sillä tilanne kun on mikä on ja se pitää ottaa vakavasti.
Ja tilanne elää joka päivä, joten huomista on vaikea ennustaa.



Mutta mitä mä itse olen puuhastellut viimeaikoina?
Oon pessyt tonneittain pyykkiä ja siivonnut.
Ja myös harjoitellut uusia kynsien tekemiseen liittyviä tekniikoita ja maalauksia.
Kuitenkin tekeminen loppuu kesken aikanaan, eikä aina jaksakaan tehdä oikein mitään. 
Niinpä olenkin varmaan jo kuusi kertaa käynyt kaappeja läpi ja siivonnut menemään.
 Hyvä jos keittiön tasoissakaan on enää pintaa jäljellä.
Mulle on tärkeää pitää koti kiiltävän puhtaana ja etenkin kun tautia sun toista on liikkeellä.


Rohmusin muuten aivan super ihanan tuoksuista huuhteluainetta kaupasta pari päivää sitten ja mä ihan rakastuin tähän!
Tuntuu että koko koti tuoksuu raikkaalle ja puhtaalle, vaikka pesisinkin vain pyykit sinä päivänä.
Tästä tuli mun ehdoton lemppari!
Harmi vain että tämä on limited edition, joten sitä tuskin on marketeissa enää kauaa valikoimassa.
(Ihan tosissaan hypetän jotain huuhteluainetta...)

Oikeasti, tarvin varmaan henkistä apua, sillä tulen neljän seinän sisällä hulluksi!
Ehdotelkaa jotain hauskaa tekemistä mulle tai vaikkapa leffasuosituksia, niin mun ei tarvitsisi tehdä inspiksen puutteessa suosittelupostausta huuhteluaineesta! :D













Kävin tänään noutamassa postista yhden paketin ja lisäksi apteekissa.
Musta oli ihana nähdä kuinka meidän lähikaupassa tarjottiin asiakkaille sisään tullessa käsidesiä ja lähtiessä sai puhdistaa kädet myös! :)
Apteekissa sama homma.

Kävin hakemassa vitamiineja, mutta myös pari uutta juttua joita haluan päästä kokeilemaan.
Mulla on hiukset hiukan huonossa kunnossaa ja samoin iho, joten ruokavalion tueksi halusin ostaa biotiini-kollageeniseosta sekä Priorinin hiuspohjaa hoitavaa ja ravitsevaa shampoota.
Näitä pitäisi sellaiset pari/kolme kuukautta ainakin käyttää, että eron huomaisi. Mutta uskon että nämä ainakin vähän edesauttavat mun hiusten terveyttä. 
Täytyneekin raportoida tuotteiden loputtua mitä hiusmuutoksia havaitsin.















Mulla ei tähän mitään sen ihmeellisempää ole, mutta jonkinlainen kynsiin liittyvä postaus on luvassa seuraavaksi :)

Jos saan viikonlopun matkan onnistumaan kuvauspaikalle, saattaisin jakaa jotain sisältöä liittyen myös kuvauksiin. Joitakin tuntuu kiinnostavan mitä siellä kameran takana oikein tapahtuu, joten voisin jotain pientä jakaa sieltäkin.
Sopimusteknisistä syistä en silti kaikkea pysty kertomaan, mutta ainakin jotakin.








ANNIKA KOLKKA








Kommentit

Suositut tekstit