Kosmetiikkaostoksia






Tilasin uutta kosmetiikkaa viimeviikolla Cocopandalta ja nyt viimein hain ne postista.
En ole aikoihin ostanut uusia meikkejä, joten oli aikakin päivittää vanhojen tilalle sekä kestosuosikkeja, että myös uusia kokeiltavaksi.
Eniten toivoisin Makeup Revolution- meikkien olevan hyviä, sillä monet heidän tuotteensa ovat olleet aivan loistavia. Varsinkin voidemaiset peitevoide- sekä contourpaletit mitä olen ennen käyttänyt.
Ja hintakaan ei päätä huimaa.


Makeup Revolution on yksi niistä harvoista merkeistä, joiden tuotteet ovat edullisia, mutta laatu on silti tosi hyvä.
Lisäksi heidän tuotteensa on sertifioitu Cruelty-free tuotteiksi, eli niitä ei ole testattu eläimillä! :)
Valitsin itselleni kaksi uutta luomiväripalettia, sekä contourpaletin. Lisäksi halusin testata heidän korostuspuuteripalettia.













Ruokaostoksien yhteydessä Prismassa käydessäni, kävin myös kiertelemässä kosmetiikkapuolen. Ostin sieltä Lumenen kulmamascaran, Rimmelin kulmakynän,
sekä Maybellinen Fit Me- meikkivoiteen, joka onkin ollut mun suosikki todella pitkään.
Välillä vaihtelen Lumenen Blur- meikkivoiteen ja tämän välillä.



Erityisesti tykkään mun kosmetiikat tilata Cocopandalta, sillä toimitukset ovat todella nopeat ja tuotteet on pakattu huolellisesti laatikkoon, eikä koskaan ainakaan mulla ole yksikään tuote tullut rikkinäisenä tai muuten vioittuneena perille.
Toki meikkivoiteet tykkään ostaa kivijalkamyymälöistä, sillä ne mun on pakko testata omaan ihoon että ovat myös varmasti oikeaa sävyä. Ellei mulla ole jo tiedossa tietyn merkin sävy, jota olen käyttänyt ja olen todennut sen hyväksi.








MAKEUP REVOLUTION
CHEEK KIT



Pakkaus on todella kiva. Näppärästi mahtuu meikkilaukkuun kokonsa ansiosta.
Ei mitenkään liioitellun kokoinen, vaikka onkin neljä nappia paletissa.
Sävyt ainakin ovat todella houkuttelevia.
Sipaisin iholle jokaista sävyä yhden, eikä lopputuloksessa ollut moittimista.
Itseasiassa todella kiva hehku. Ei liian pigmenttinen, mutta yksi sipaisu riitti loistavasti, joten voisi olettaa että tuote on melko riittoisaa.
Paletissa on yksi "väritön" korostuspuuteri, kaksi vaaleanpunaisen sävyä poskipunaksi ja tummempi ruskea taitaa olla enemmän luonnolliseen, ehkä hiukan päivettyneelle iholle. Mun omalla iholla sävy oli melko mystinen, enkä oikein tiedä mihin sitä käyttäisin.
Mulla ainakin heti ekana mieleen tuli, että tällä saisi kivan kesäisen meikin tehtyä ja tuotua ihanaa hehkua kasvoille.
En tiedä olenko ainoa, mutta korostuspuutereista mulla tulee aina mieleen kesä ja terve hehku kasvoilla :D















MAKEUP REVOLUTION
WILD ANIMAL PALETTE


Tämä paletti herätti mun mielenkiinnon ihanan kuosinsa ansiosta.
Sävyt on mun mielestä valikoitu hyvin palettiin. Erityisesti viininpunaiset ja ruskean sävyt ovat sellaisia, joita haluan päästä heti kokeilemaan silmämeikissä.

Nopealla kämmenselkään testauksella yllätyin jopa kuinka pigmenttisiä sävyt olivat!
Uskoisin että primerin kanssa sävyt pääsisivät enemmän oikeuksiinsa.
Erityisen iso plussa peilistä, joka on koko paletin kokoinen ja paletti tuntuu kädessä mukavalta, eli myös meikkaaminen paletin oman peilin kautta onnistuu takuulla!



 















MAKEUP REVOLUTION
SOPH X


Tämä paletti muistuttaa etäisesti sävyiltään mun aikaisempia luomiväripaletteja.
Sävyjensä puolesta värit ovat aika "turvallisia" käyttää, sillä esimerkiksi sinisen ja violetin sävyt voivat mulle olla vähän hankalia. Ruskeat, punertavat, sekä nudet toimivat aina ja ne sopivatkin mulle paremmin.


Pigmentti ei ehkä ole niin hyvä kuin tuossa aiemmassa paletissa, mutta silti ihan hyvä.
Ja kerrostamalla saa enemmän syvyyttä ja väriä tuotua enemmän esiin. Tykkään kyllä todella paljon tästäkin paletista ja ihan varmasti pääsee osaksi mun päivittäistä meikkirutiinia! :)




 












MAKEUP REVOLUTION
ULTRA CONTOUR


Tätä puuterimaista contour-palettia en ole koskaan aikaisemmin omistanut, sillä käytän yleensä muiden merkkien paletteja, kuten Smashit cosmeticsin sekä The Balmin paletteja.
Joskus Makeup Revolutionin omaa voidemaista palettia.
Halusin kuitenkin ostaa isomman paletin, jossa olisi useampia eri aurinkopuutereita.

Palettina tämä on ihan tavallinen. Ei mitään spektaakkelimaisia erikoisuuksia.
Toki korostuspuuterit ovat sellaisia, joista tykkään tässä paletissa, vaikkakin taitavat sävyiltään olla samoja mitä tuossa korostuspuuteripaletissa on, minkä ylempänä esittelinkin.
Pigmenttinsä puolesta todella hyvä, sillä työstäminen on melko helppoa eikä tavaraa ei tule siveltimeen liikaa, vaan juuri sopivasti. Helppo häivyttää ja vastaavasti taas lisätä.
Peruspalettina oikein hyvä.














LUMENE
EYEBROW SHAPING WAX
SÄVYSSÄ: GREY BROWN 2


Tässä on yksi tuote johon olen tykästynyt jo vuosia sitten.
Aivan yksi mun suosikeista. Käytän kahta kulmille tarkoitettua mascaraa vuorotellen ja tällä kertaa NYXin tuotteen tilalle ostin tämän.
Aivan huippu ja toimii ainakin mun kulmille, jotka eivät muuten tottele yhtään.
Toimii myös siveltimen kanssa levitettynä ja näin saa myös pitävemmän lopputuloksen.














RIMMEL
BROW THIS WAY- KULMAKYNÄ
SÄVYSSÄ: 002 MEDIUM BROWN


Mun piti alunperin ostaa yksi ihan eri kulmatuote, mutta vahingossa otinkin tämän.
Kynässä on kolmiomainen kärki, jota hiukan ehkä epäilen, mutta annan sille silti mahdollisuuden.
Tykkään jatkaa kulmakarvoja ainakin eteen, jotta kulmat näyttäisivät paksummilta (omia kun ei meinaa erottaa niiden vaaleuden takia...).
Kulmien täyttäminen ei ihan onnistunut pystysuunnassa, mutta tällä saa rajattua kulmat ihan näppärästi. Lopuksi harjaan kulmat ja lopputuloksesta tulee kyllä yllättävän kiva.
 Sopii ainakin silloin kun en halua tehdä vahvoja kulmia, vaan enemmän tavoitella luonnollisia kulmia.
Mun pitää opetella käyttämään tätä hetken, että saan tästä tuotteesta kaiken hyödyn irti.
Mutta näin alkuun ainakin passeli käytettäväksi kulmavahan/mascaran kanssa! :)

















MAYBELLINE
FIT ME- MEIKKIVOIDE
SÄVYSSÄ: 105 NATURAL IVORY


Tämä meikkivoide on peittävyydeltään, ehkä hieman peittävämpi kuin mun Lumenen meikkivoiteet.
Silloin kun käytän tätä, en aina laita edes peitevoidetta, sillä tämä riittää hyvin tasoittamaan ja peittämään mun ihon värivirheitä. Vaikkakin tykkään käyttää molempia meikkivoiteita vuorotellen, sillä niissä on omat puolensa.
Vaihtelun vuoksi halusin ostaa tämän valmiiksi odottelemaan käyttöön ottoa.
Yksi parhaista edullisemmista meikkituotteista, joista tykkään.
Ja pumppupullo on ihan must-have, sillä korkilliset ovat jotenkin kömpelöitä käyttää.













ANNIKA KOLKKA









Kommentit

Suositut tekstit