Aurinkoista iltaa!






Ihan huippua kun ollaan viimein saatu kunnon helteet!
Käytiin mun kaverin kanssa lauantaina Oulussa Ainolanpuistossa istuskelemassa ja pelaamassa Mölökkyä. Testattiin myös kuoharia, jota molemmat ei olla ennen testattu.
Oltiin niin kesäfiiliksissä että unohtui mansikat ostaa samalla reissulla kun käytiin kaupassa :D

Ihan huippua viettää aikaa vain tälleen kahdestaan välillä.
Mekään ei olla kunnolla nähty taas hetkeen niin nyt saatiin ilta viettää keskenämme.
Kruunasimme itsemme pelin päätteeksi Mölökky-Maistereiksi.












Tämä on ehkä paras viikon alku hetkeen, vaikka mitään erityistä ei ole tapahtunut.
Viikonloppuisin on aina vähän laiska olo, joten nyt otin itseäni niskasta kiinni ja kävin juoksemassa reilun parin kilsan aamulenkin auringonpaisteessa, sekä kävin treenaamassa kuntoportaissa.
Sekä maanantaina- että tiistaina.
Olen todella innostunut mun uudesta kuntoiluharrastuksesta ja saan virtaa koko päiväksi.
Aiemmin olen valitellut kesäkilojani, mutta parina viimeisimpänä kesänä olen huomannut olevani kevyimmilläni, sillä liikun todella paljon ja vietän aikaa ulkona toisin kuin talvella.
Haluaisin että tästä aamulenkkeilystä tulisi elämäntapa ja että motivaatio säilyisi.


Hain myös mun paketit postista ja mun Goodiebox odottaa avaamistaan, samoin H&M:n ja Nellyn paketit.  Todella energinen ja hyvä fiilis kaikesta!
Taisin jopa hiukan ruskettua kun treenitopista oli jäänyt hervottomat rajat olkapäihin :D
Mä niin rakastan kesää ja hellettä!












ANNIKA KOLKKA












Kommentit

Suositut tekstit