Toukokuun Goodiebox
Tässä se on!
Sain taas tutustua itselle aivan uusiin kosmetiikkatuotteisiin.
Kyseessä on siis toukokuun Goodiebox ja itse kyllä tykkäsin lootan sisällöstä.
Jostain syystä boksi tuli mulle tavallista myöhemmin ja viimeinen noutopäivä oli tänään.
Toukokuun teemana oli "The Boost Box" eli jonkinlaista oman hyvinvoinnin boostaamista ja se tuli esille hyvin tuotteita tarkastellessa. Tuotteita oli ihan koko vartalolle, hiuksille, mutta myös kasvoille eli aikalailla koko keholle. Minkä pistin myös merkille, niin sisällöltään tuoteskaala oli melko värikäs, sekä pirteä kokonaisuus vähän kaikkea.
Yleensä on ollut ihan huippuja bokseja, mutta osa taas on ollut enempi hutituotteita täynnä, mutta aina silti on jotain kivaa löytynyt. Ja onneksi tämän laatikon tuotteisiin tykästyin kyllä kovasti ja varmaan menee mun TOP-5 laatikoiden joukkoon :)
Yksi seikka mikä aina kiinnittää monesti mun huomion on tuoksuva laatikko.
Yleensä aina kun laatikossa tulee hajuvesitesteri mukana, niin koko laatikko tuoksuu kun sen aukaisee. Ja niin tuoksui tälläkin kertaa.
Laatikosta paljastui LANVIN Modern Princess Bloomig- eau de toilette.
Tuoksu on aika kesäinen päivätuoksu ja todella raikas ja kukkainen, sekä melko makea.
Mun makuun ehkä liiankin makea, mutta tällainen pikkupullo menee silti käyttöön.
Yleensä kerään testereitä pieneen meikkilaukkuun jota kannan mukanani, että jos kiireisinä päivinä en ole muistanut laittaa hajuvettä tai tarvitsen pientä freesausta, niin onpahan jotain tuoksua sitten mukana.
Yksi tuote, joka pääsi heti käyttöön on tämä Herbinan hiustuote.
Hoitava muotoiluvoide mm. hoitaa ja suojaa hiuksia ennen lämpökäsittelyä.
Käytin tuotetta kosteisiin hiuksiin ja sain tällä todella hyvin muotoiltua kiharoita! Mulla suihkun jälkeen tukka jää laineelle jos en tee niille mitään, niin tämä jopa tehosti niitä. Toimii myös hyvin ihan kihartimen kanssa käytettäväksi.
Tuote vaikuttaa myös hyvin riittoisalta, sillä en tarvinnut omiin hiuksiin kuin vain pari pumppausta, vaikka mulla on pidennyksetkin laitettuna ja hiusta mun päässä kyllä riittää.
Tästä mä olin todella innoissani!
Nimittäin NIRÈ 305 poskipunasiveltimestä.
Muistaakseni joulukuussa sain ison puuterisiveltimen kyseiseltä brändiltä, sekä ihan vasta tuli saman merkin kasvoharja ja nyt tämä poskipunasivellin. Todella hyviä tuotteita siis ja testasin tätä yhdessä tuon uuden Bellàpierre cosmeticsin mineraaliposkipunan kanssa.
Tykkäsin koostumuksesta ja siitä kuinka hyvin se sulautui kasvoihin. Todella heleä ja kevyen tuntuinen. En ole oikein ikinä osannut käyttää poskipunaa, mutta ihan takuulla tämä pääsee käyttöön.
Pakkaus on myös näppärän kokoinen sillä rasia ei ole mitenkään massiivinen, vaikka hyvin tuotetta onkin sen sisällä.
Siveltimellä sain juuri annosteltua sopivan määrän ja karvat on siveltimessä melko tiheästi, joten hyvin sai häivytettyä, sekä sivellin tuntui todella pehmeältä.
Näihin kahteen rakastuin kyllä ja suosittelen kaikkia kokeilemaan NIRÈn siveltimiä! :)
Yksi vähän ehkä outo lisä laatikossa oli hainhammas kirkkaan vihreänä.
Itsellä ei tule käyttöön muuten, mutta nämä on ihan sairaan käteviä kampauksia tehdessä kun saa hiukset vedettyä pois edestä. Hiuksia kihartaessa etenen tämän avulla kun saan jaettua osioita pois tieltä. Ihan kiva apuväline siihen hommaan, vaikka muuten en käytä tätä mihinkään kampaukseen itsessään.
Lisäksi sain myös Pixi by Petra- merkkisen huulirasvan, jossa oli aika kiva hiukan punertavan nude sävy. Huulivoide tuoksui myös hyvälle, sekä tuubin ulkonäkö on ainakin tosi söpö.
Tämä tuli ihan loistavaan aikaan! Eli kyseessä on HUYGENS PARIS- kuorintavoide.
Itseruskettavan käyttäjät tietävätkin, että iho on syytä kuoria ennen itseruskettavaa.
Pakkaus on mukavan yksinkertainen, sekä maltillisen kokoinen. Lisäksi tämä vaikutti ainakin melko riittoisalta, sillä tarvitsin sitä vain vähän kämmenelle ja se riitti todella hyvin koko vartalolle.
Tämä tuli niin loistavaan aikaan, sillä olin aikeissa levittää itseruskettavaa lähipäivinä.
Tuoksu oli vähän erikoinen, eikä oikeastaan edes mitenkään miellyttävä.
Todella pistävä ja hiukan kanelimainen tuoksu. Onneksi näiden kuorinta-aineiden tuoksut harvemmin jäävät iholle, joten se nyt ei haittaa.
Jostain syystä mulle tulee tästä pakkauksen ulkoasusta mieleen Pariisin matka ja ylelliset kosmetiikkatuotteet.
ANNIKA KOLKKA
Kommentit
Lähetä kommentti