Kauneutta boksissa - Goodiebox







Kävin tänään postissa ennen töihin lähtöä ja kävin hakemassa pari pakettia.
Tilasin Rapunzelilta pari juttua, sekä yllärinä mun Goodiebox saapui myös.
Olen ollut vähän huono päivittelemään boksin sisältöä, koska jotenkin tuntuu että niin moni tekee tuote-esittelyjä niiden sisällöstä ja kaikilla samat tekstit ja lähes samanlaisia mielipiteitä tuotteista.
Joten en ole itse jaksanut enää oikein päivitellä sisältöä, mutta ajattelin kun hain paketit, että voisin nopeasti esitellä mitä boksi sisälsi.

Yhtä hiuksiin liittyvää postausta varten säästin Rapunzelin paketin, joten sen sisältöön ette pääse vielä kurkkaamaan.








Mä olin ensin vähän pettynyt boksin ulkonäköön, koska vihreä ei ole mikään suosikkivärini, 
joten tämä tuskin tulee olemaan esillä missään kirjahyllyllä tai muualla.
Kauneimmat ja sisustukseeni sopivat lootat olen säilönyt ja keksinyt niille uusia käyttötarkoituksia.
Osa taas on kylppärin kaapeissa, joihin olen säilönyt meikkipaletit, puuterit ja muut meikit. Näin ne ovat pysyneet hyvin järjestyksessä.
Osan laatikoista taas olen säästänyt lahjapaketteja varten, jos joskus ostan lahjaksi jotain "hankalasti" paketoitavissa olevaa, niin saan lahjan paketoitua kätevästi goobieboxin sisälle.
Joten tämänkin varmaan tuunaan kivemman näköiseksi ja säästän paketointeja varten.

Mutta tämän kuukauden teemana on ilmeisesti hyvä olo.
Ja laatikon sisältökin oli sen mukainen.









Jade Mind Roller oli kyllä yksi mun lempparituotteista.
Mä olen ainakin Stockalla nähnyt näitä sekä muistaakseni Kicksissä. En ole vain ajatellut sen tarkemmin mikä tämä tuote on ja mihin sitä käytetään. Halusin tämän yksittäisen tuotteen nostaa esille, sillä olen tästä todella innoissani!
Haluaisin tästä tehdä oman postauksen kunhan pääsen paremmin jyvälle miten tätä kannattaa käyttää.












Loput tuotteista oli aikalailla suihku/kylpytuotteita.
Mikä ei mua todellakaan haittaa, sillä tykkään myös tällaisista tuotteista todella paljon.
Kiva saada välillä muutakin kuin meikkituotteita, sillä niitä minulla piisaa jo ihan tarpeeksi.
Viime kuukauden boksissa tuli myös suihkuöljy, joten oikeasti hyvät suihkutuotteet ovat enemmänkin kuin tervetulleita.  
Boksissa oli myös hamppukasvonaamio, suihkuvoide, jalkakuorintavoide, vartalovoide, sekä hajuvesi. 
Mä olen positiivisesti yllättynyt laatikoiden sisältöihin viimeaikoina, sillä yleensä ei ole ollut näin montaa täysikokoista tuotetta laatikossa.
Viime kuussakin vain yksi tuote oli testerikokoinen ja muut täysikokoisia.
Siis ihan huippua!
Yleensä tuppaan rakastumaan uusiin kosmetiikkatuotteisiin, joten on todella kiva saada tuotteita, jotka kestävät pidempään kuin vain pariin hassuun käyttökertaan, joista ei välttämättä saa mitään irti.
Mun mielestä muutenkin kosmetiikkaan kuuluu tutustua rauhassa, sillä yksi käyttökerta ei välttämättä anna kovin hyvää kokonaiskuvaa tuotteesta.



Mutta kokonaisuudessaan aivan loistava boksi!
Plussaa täysikokoisista tuotteista ja vieläpä sellaisista, joita ei itsellä tulisi heti mieleenkään ostaa. Mutta juuri kun saa aivan uusia tuotteita kokeiluun, niin pystyy ehkä helpommin laajentamaan omaa kosmetiikkavalikoimaa ja löytämään itselle hyviä suosikkeja.







ANNIKA KOLKKA









Kommentit

Suositut tekstit