Syyskuun Goodiebox




Pitkästä aikaa teen taas postausta liittyen Goodieboxin tuotteisiin.  Todella moni bloggaaja tilaa myös kyseistä kauneusboksia, joten postauksetkin ovat sisällöltään melko samat. Myöskään en tykkää valittaa oikein mistään, joten boksit joiden sisältöön olen ollut joko pettynyt tai ei ole ollut oikein mitään mielipidettä, en tällöin ole postausta jaksanut tehdä. 




Ajattelin kuitenkin esitellä tämän kuun boksin, sillä tämän sisältö oli todella mielenkiintoinen ja oikein miellyttävä. Ja tuotteet olivatkin itselleni sopivia ja hyväksi todettuja.  Itseasiassa hain paketin jo 22. päivä, mutta halusin tutustua tuotteisiin rauhassa ennen kuin teen postuasta, jotta pystyn sanomaan myös rehellisen mielipiteeni tuotteista.









WE LOVE THE PLANET
Deocreme Sweet & Soft

Tämä olikin melko erikoinen tuote. Deodorantti, joka tulee voidemaisena tuotteena purkissa. Ensimmäinen ajatus oli, ettei tämä tuote takuulla toimi tai ole edes verrattavissa perinteisiin deodorantteihin. Mutta olin väärässä!
Testasin tätä muutaman kerran ja pakko sanoa että olen positiivisesti yllättynyt! Tuoksu on myös oikein pehmeä ja miellyttävä, sekä tämä oikeasti toimii ja pitää hien hajun loitolla.
Pakkaus on myös mielestäni todella kaunis ja se mahtuu täydellisesti mukaan meikkipussukkaani, toisin kuin muut omistamani deodorantit. Erityisplussaa siitä, että tuote on vegaaninen.








SERAPHINE BOTANICALS
Sugar + Lemon Moisturizing Lip Buffer

Huulien kuorintaan tarkoitetuista tuotteista mulla ei olekaan kokemusta oikeastaan ollenkaan. Joskus muutama vuosi sitten sain lahjaksi yhden, mutta se ei päässyt kunnolla käyttöön, sillä musta tuntui että se vain repi huulet ja veren maku suussa sai olla aina käytön jälkeen.
Siksipä tämän käyttö pelotti, mutta tykästyinkin tähän tuotteeseen!
Tässä huulien kuorintavoiteessa on aika vaseliinimainen koostumus, jossa sitten on niitä kuorivia sokerikiteitä seassa. Pehmeä ja kiva levittää sekä kuoria. Tässä on myös mukava, hieman karkkimainen tuoksu. 
Huulista tuli todella pehmeät ja boostasin vaikutusta kuorinnan jälkeen levittämällä huulirasvaa. Huulipunakin levittyi tasaisemmin, sekä pysyi pidempään hyvänä kun kuori huulet ensiksi tällä.
En ole koskaan ajatellut, että mun huulet tarvitsisivat kuorintaa, mutta tämä on nyt tullut jäädäkseen! 









NOVEXPERT
Booster Serum With Hyaluronic Acid

Koostumus tuntui tavallista kiinteämmältä, eikä niin vetiseltä. Muutaman kokeilemani kasvovoiteen kanssa sopi oikein hyvin yhteen. Ei mikään kovin maailmaa mullistava, mutta oikein hyvä seerumi. 
Tuntui kyllä, että selkeästi kosteutti ihoa ja jätti mukavan pemeän tunteen kasvoille.
Musta tuntuu, että moni seerumi on niin kovin samanlainen, että vertailu on hyvin vaikeaa, mutta tämä tosissaan kyllä tuntui hyvältä tuotteelta ja varmasti jatkossa ostan tätä myöhemmin.








FIGS & ROUGE 
Ultra Prime Blurring Primer & Finishing Fix

Tässä primerissa oli aika ihana aurinkovoidemainen tuoksu. Koostumus oli myös melko erikoinen, sillä primereissa olen tottunut vähän sumuisiin ja samean värisiin geeleihin, mutta tämä oli vaaleanpunaista ja todella geelimäistä. Primer kuivui kyllä nopeasti ja oikeastikin jätti mattaisen lopputuloksen, tasoitti ihoa ja meikkivoiteeni kanssa sopi hyvin yhteen. Tykästyin tähän primeriin todella!
Tykkään myös kyseisen brändin tuotteista ja monet omistamistani tuotteista ovat olleet aika vaaleanpunaisen puoleisia, kuten hohdevoiteet ja glow- seerumit.
Tuotteesta myös huokuu tietynlainen luksus, ja onhan tämän brändin tuotteet melko arvokkaita.
Mutta todellakin hintansa arvoisia.










HAIR LUST
Hair Growth Formula Gummies

Nämä olivatkin koko boksin mielenkiintoisin tuote. Olen instagramin puolella nähnyt melko paljon vaikuttajien tekemiä yhteistyökamppiksia joko tämän tai sitten kilpailevien brändien kanssa. Sinänsä lapsille nämä olisivat miellyttäviä käyttää, sillä vitamiinit muistaisi ottaa ajallaan.  Kyllähän nämä itsellenikin toimivat kannustimena - maistuvathan nämä kuitenkin oikeilta karkeilta, vaikka ovatkin sokerittomia ja täynnä vitamiineja, foolihappoa, C-vitamiinia ja sinkkiä. 

En ihan usko että 15 päivän kokeilulla saa tuloksia, tai edes sellaisia jotka huomaisi paljain silmin, mutta ehdottomasti voisin tilata Hair Lustilta näitä lisää, sillä idea on hauska sekä haluan nähdä toimivatko nämä oikeasti.
Hiukset on mulle muutenkin epävarmuuksia tuova aihe, sillä mun tukka on aina takussa, menettänyt kiiltoaan ja pahasti katkeillut aikaisemmilta värjäyskerroilta, joten haluaisin pelastaa sen jotenkin.
Toivon, että näistä saan ruokavalion tueksi pientä avustusta, jolla saisin tukkani takaisin eloisaksi ja kiiltäväksi.







BIORÉ
Deep Cleansing Charcoal Pore Strip


Boksissa tuli myös pientä tilpehöörää sekä epäpuhtauksien poistoon tarkoitettu Biorén charcoal pore strip. Mä olen samanlaisia mustapääliuskoja käyttänyt monelta muulta merkiltä ja kaikki ovat olleet hyviä. Myös nämä. Tavallaan ällöttävää nähdä kaikki irronneet mustapäät ja epäpuhtaudet lappuun kiinni tarttuneina, mutta samalla myös miellyttävää, kun näkee konkreettisesti kuinka iho on oikeasti puhdistunut. Miellyttävä ja helppo käyttää!









Kokonaisuudessaan aika hyvä boksi oli tällä kertaa, sillä kaikista tuotteista olin innoissani ja heti aloitin tuotteiden testailun. Olen kyllä tyytyväinen tämän kuun boksiin ja muutama tuote oli itselleni aivan vieras, joten oli todella kiva päästä kokeilemaaan jotain uutta ja mielenkiintoista.

Mulla oli vähän ongelmia kuvankäsittelyn kanssa ja kuvien laatu meni todella huonoksi niitä ladatessani blogiin, mutta toivottavasti ensikerralla kuvat olisivat vähän paremman laatuisia.







ANNIKA KOLKKA






Kommentit

Suositut tekstit