Lumenen kosmetiikkajoulukalenteri 2020

 





Kaikki kalenterin 24 luukkua on nyt avattu ja tuotteet laitettu sivuun tätä postausta varten. Ajattelinkin nyt vielä kun joulua on jäljellä esitelläkin kaikki tuotteet, joita kalenterin luukuista paljastui.

Voisin sanoa, että olen tosi tyytyväinen kaikkeen mitä kalenterista tuli, mutta pari pientä pettymystä mahtui mukaan ja syynkin aion kertoa teille postauksen myötä miksi asia on näin.

Ensimmäisten luukkujen aikana aloin jo epäilemään onko kalenterin sisältö täsmälleen sama kuin viime vuonna. Sillä ihan ekasta luukusta paljastui sama voide ja toisesta sama puhdistusbalsami. Kolmas luukku antoi jo vähän toivoa, sillä sieltä paljastui muumi-huulirasva, joka tosin oli vaaleanpunainen ja eri tuoksuinen kuin aikaisemmin. Viime vuonna taisin saada mansikkaisen huulirasvan ja tämä uusi on ruusuinen.

Sitten paljastuikin taas ihan uusia tuotteita itselleni, ja sitten olikin jo melkein viikko putkeen kun tuotteet seurasivatkin vanhaa samaa kaavaa. Mutta jos nyt ajattelee oikein kunnolla, niin kyllä tämä kalenteri on parempi kuin viimevuotinen. Sillä esimerkiksi kasvovoiteet ja naamiot on valikoitu ikään kuin settinä, jota taas viimeksi ei ollut. Hyöty tuotteista on siis paljon parempi, koska on sekä päivä- että yövoide samasta tuotesarjasta. Viimeksi oli tuotteita vähän sieltä sun täältä.






KASVOVOITEET

(ARCTIC) - ARCTIC HYDRA CARE RICH DAY CREAM 
NORDIC - C (VALO) - SLEEPIN CREAM & MOISTURIZER 
(AJATON) - NORDIC AGELESS PRESSED SERUM & NIGHT CREAM
(LÄHDE) NORDIC HYDRA 24° WATER GEL & OVERNIGHT CREAM
(LÄHDE) - NORDIC HYDRA GEL MASK


Melkoinen kasa voidetta ja purkkia. Mutta se näissä on hyvä, että nämä menevät näppärästi matkoille mukaan pienen kokonsa ansiosta ja ovat kuitenkin tarpeeksi riittoisia, että voi testailla rauhassa ennen kuin ostaa täysikokoisen tuotteen jos sellaisen haluaisi myöhemmin ostaa. Nytkin mulla oli pari näitä mukana kun lähdin porukoille viettämään joulua.

Lähde- sarja multa löytyykin itseltä ja jotain Valo- sarjan tuotteita. Multa löytyy myös vielä pari purkkia viimevuotisia voiteita, sillä olen käyttänyt niitä lähinnä matkoilla tai silloin tällöin muuten vaan. 
Ja ovat kyllä todella riittoisia! 

En tiedä onko tämä varsinainen miinus, mutta Lumenen voiteet on yleensä todella hajustettuja. Tykkään niiden tuoksuista, mutta pidemmän päälle ihohan ei oikeasti tarvitse hajustettuja tuotteita. Käyttömukavuuttahan ne lähinnä tuovat. Kyllähän sitä tykkää iholle laittaa hyvän tuoksuisia voiteita, vaikka hajusteettomat olisivatkin parempia.

Tykkäsin voiteista ja aion jatkaa näiden käyttöä!









MEIKKITUOTTEET

(KAUNIS) INVISIBLE ILLUMINATOR - INSTANT ILLUMINIZER - hohdepisarat
NORDIC BERRY CURL - ripsiväri
INVISIBLE ILLUMINATION INSTANT GLOW - sävyvoide
BLUR - PRIMER - pohjustusvoide
NORDIC UNDER EYE CONCEALER - peitevoide
INTENSE EYE MAKER (WATERPROOF) - eyeliner
PURE ARCTIC MIRACLE CLEANISING WATER- kasvovesi


Meikkituotteet olivat oikein loistavia. Ainut että mua aina ihmetyttää nämä pienen pienet putelit, joista riittää yhteen tai kahteen meikkauskertaan tuotetta. Nestemäinen highlighter/hohdepisaratuote on mun mieleen ollut viime vuodesta saakka. Sopii enemmän kuulaaseen ja kevyeen meikkiin, koska se ei ihan sopinut puuterin kanssa yhteen, kuten ei myöskään sävyvoide, joka toki toimii sellaisenaan. Tämän sävyvoiteen kanssa vain on oltava varovainen, sillä jos vähääkään laitan tuotetta liikaa iholle, se saattaa alkaa "kuoriutumaan" tai murenemaan pois.
Kiva lisä oli myös kasvovesi, jota käytän meikinpoiston viimeistelyyn.









MUU KOSMETIIKKA

(VALO) - NORDIC-C - CLEANISING BALM
(VALO) - NORDIC-C - GLOW BOOST ESSENCE
(VALO) - GLOW LUMENESSENCE BRIGHTENIN BEUTY LOTION
(ARKTIS) - ARCTIC HYDRA CARE RICH HAND CREAM
(ARKTIS) - ARCTIC HYDRA CARE RICH EYE CREAM
(LÄHDE) - NORDIC HYDRA HYDRATING EYE GEL
(HARMONIA) - NORDIC RITUAL INTENSE MOISTURIZER
MOOMIN X LUMENE ROSE LIP BALM
(LÄHDE) - NORDIC HYDRA OXYGENATING DAY FLUID



Melko paljon tuli voiteita tästä kalenterista, sillä myös tässä osiossa on niin kosteuttavaa maskia, seerumia kuin voidettakin. Viimeksi oli Arctic sarjan tuotteista käsivoide, sekä huulirasva (joka edelleen on mulla käytössä), joten oli kiva että nyt oli saman sarjan silmän ympärysvoide. Käsivoidetta mulla on tullut mm. goodieboxista, joten se ei ole päässyt loppumaan, sekä myös nyt tuli kalenterista uusi käsivoide.
Voin itse käsi sydämellä suositella tätä kaikille, sillä mun käsiin tämä auttaa ja ennalta ehkäisee pahempaa kuivumista todella tehokkaasti.

Valo- sarjan tuotteet on yhtiä mun suosikkeja Lumenelta, joten ne ovat päässeetkin kovaan käyttöön.
Muumi huulivoide on melko pliisu, mutta perus huulivoiteena ihan ok. Tykkäsin Arctic- sarjan huulirasvasta enemmän. Tässä setissähän on myös taas maailman pienin geelisilmänympärysvoide ja omasta mielstäni nämä pikkiriikkiset tuotteet on melko turhia. Ei mikään varsinainen pettymys, mutta onhan kontrasti iso verrattuna muihin tuotteisiin ja erilainen vastaanotto, kun luukusta aukaisen vaikkapa ripsivärin, versus sitten minituotteen joka on loppu hetkessä.


 





En ole ihan 100% varma mitä mieltä mä olen tämän vuoden Lumenen joulukalenterista. Osa tuotteista oli todella hyviä, osa taas samoja joihin olen jo kerran pettynyt. Pientä kehitystä on kuitenkin havaittavissa aikaisempaan, sillä kasvovoiteet, jotka sopivat hyvin yhteen ja olivat samaa sarjaa, olivat ehkä mun lemppareita. Paljon turhia ja pieniä puteleita oli vähennetty huomattavasti ja tilalle tullut muita tuotteita.

Musta silti tuntuu, että jo kaksi Lumenen kalenterikokeilua riittää mulle, joten ensi vuonna otan käyttööni jonkun ihan muun kalenterin kuin tämän.





ANNIKA KOLKKA




Kommentit

Suositut tekstit