Rituals kosmetiikkajoulukalenteri 2020

 




Sama kuten Lumenen kalenterin kanssa, eli esittelen nyt teille mitä kaikkea Ritualsin kalenteri sisälsi. 

Jo ihan alkuun voin sanoa, että tämä oli paras kalenteri mitä minulla on koskaan ollut ja yllätyin siitä kuinka monipuolinen tämä loppupeleissä olikaan! Osa tuotteista odottaa vielä käyttöön ottoaan, osa taas on jo kovassa käytössä. Plussaa erityisesti reilun kokoisista tuotepakkauksista ja kalenterin tuotteiden monipuolisuudesta.

Seassa oli myös hauskoja tuotteita, joita en edes kuvitellut että voisin niitä kalenterista saada. Olen todella positiivisesti yllättynyt ja haluan vinkata tästä teille jos ensi vuonna haluatte kosmetiikkakalenterin. Voin suositella tätä kyseistä kalenteria lämpimästi!








Jo ihan ensimmäiset luukut pitivät minua jännityksessä. Ensimmäisestä paljastui tuoksukynttilä, toisesta suihkuvaahto ja kolmannesta tyyniliinasuihke! Siis tyynyliinasuihke! Tuoksu oli uskomattoman pehmeä ja hyvä ja suihke raikastaa tyynyliinat ja itse asiassa musta oli aika kiva nukahtaa kun suihkuttelin tuotetta tyynyliinoille.


Mutta se että jo kolme ensimmäistä luukkua olivat näin erilaisia piti todellakin jännityksessä kalenterin loppuun saakka, sillä ei yhtään osannut odottaa mitä seuraavasta luukusta tulisi. Ja mielestäni tämä on hyvän joulukalenterin merkki. Liian ennalta arvattava ei saa olla.







SUIHKUVAAHDOT



Ritual Of Hammam - refreshing foaming shower gel
Ritual Of Jing - calming foaming shower gel
Ritual Of Karma - shower foam full of kindness
Tulip & Japanese Yuzu - foaming shower gel


Näissä tuotteissa tuoksut itsessään ei ehkä olleet omaan makuun. Tykkään enemmän Happy Buddha- sarjasta. Näistä tosin ehkä Ritual of Karma on mun lemppari.
Mutta vaahtoavat suihkugeelit itsessään tuntuvat iholla mukavilta ja iho tuntuu paljon pehmeämmältä, sekä ehkä kosteusvoidekin tuntuu imeytyvän iholle paremmin.






TUOKSUKYNTTILÄT


SAVAGE GARDEN
BLACK OUDH
GREEN CARDAMOM
WILD FIG


Olin näistä todella innoissani! En osannut kuvitellakaan, että kalenterista saattaisi tulla kynttilöitä!
Näiden tuoksut ovat myös melko voimakkaita, mikä on minun mielestäni hyvä juttu, sillä tuoksu leijailee mukavasti ympäri kotia. Harmi kun kynttilät ovat näin pieniä, sillä rakastuin näihin toden teolla ja haluan näitä kyllä isompana versiona löytää jostain. Green Cardamom on mun ehdoton suosikki näistä kaikista. Tuoksu oli jopa ihanan hajuvesimäinen ja todella pehmeä, eikä ollenkaan sellainen pistävä, josta voisin saada päänsäryn.








THE RITUAL OF AYURVEDA - Shower Oil
THE RITUAL OF SAMURAI - Sport hair & body wash
THE RITUAL OF HAPPY BUDDHA - energizing shower scrub
THE RITUAL OF HAMMAM - soul uplifting body cream


Heti alkuun haluan hehkuttaa The Ritual of Ayurvedan suihkuöljyä! Tuoksu on mielettömän pehmeä ja ihana! Lisäksi tätä ei tarvitse laittaa iholle paljoa, sillä se vaahtoutuu ja leviää hyvin ja puhdistaa ihon tehden siitä pehmeän ja hyvän tuoksuisen. Tämä sarja Happy Buddhan ohella on aivan ehdoton ykkönen. En voi varmaan ikinä hehkuttaa tätä tarpeeksi.

Muita tuotteita en ole vielä testannut, mutta voin jo sanoa että Ritual of Happy Buddhan kuorintavoide on aivan loistava! Sekä tuoksultaan, että myös toimivuudeltaan. Kuorivia partikkeleita on riittävästi ja käyttö levityshanskan kanssa on ihan must have! Ja onneksi yhdestä luukusta tulikin kuorintahanska, joten ei tarvitse pelätä herkkien kämmenten ihon puolesta. Tuoksu jäi myös pitkäksi aikaa iholle, joten en tarvinnut edes hajuvettä jotta voisin tuoksua taivaalliselle.
Ritual of Samurain suihkugeeli tuoksui melko pistävälle, mutta uskoisin sen olevan tarkoitettu käytettäväksi jos on juuri tullut salilta tai on muuten vain super-hikinen. Melko miehinen tuoksu ja ei itselleni niin mieluinen.
The Ritual of Hammam vartalovoide sensijaan oli oikein kiva. Ei mikään mun lempparituoksu, mutta käyttömukavuudeltaan oikein loistava muuten. Tuote on myös todella riittoisa ja ei tarvitse tosiaan edes paljoa levittää, että iho saan sen janoaman kosteuden ja pehmeän tunteen. 









Kalenterista paljastui myös muuta sälää, jotka itseasiassa paljastuivatkin todella hyödyllisiksi!
Kynsiviiloja ei voi olla liikaa, sillä nekin kuluu aikanaan ja täytyy ostaa uudet tilalle. Oikein mukava lisä oli myös pieni käsisaippuapalanen, jonka voi ottaa mukaan näppärästi pienen kokonsa ansiosta.
Myös kosteuspyyhkeitä tarvitsee melkeinpä aina. En jaksa edes laskea montako uutta käyttötarkoitusta olen niille ajan mittaa keksinyt ja mihin kaikkialle niitä käyttänyt :D
(Esim auton pölyjen pyyhintään...)

Anti-aging tuotteita en ole uskaltanut omalle iholleni käyttää, sillä alle 25-vuotiaiden ei suositella käytettävän kyseisiä tuotteita. Päätin että annan nämä äidille testiin ja hän saa kertoa näistä omat mielipiteensä. Harmi kun nämä unolhtui kotiin, niin en nyt jouluna voinut niitä hänelle antaa.






Tämä kalenteri oli juurikin sellainen, joka pitää sopivasti jännityksessä, vaikka onkin about tiedossa mitä luukkujen takaa saattaa tulla. Tuotteet olivat monipuolisia ja mielestäni hyvin valikoituja. Seassa oli niin pienenpiä matkakokoisia tuotteita, mutta myös paljon täysikokoisia. Mä olen niin iloinen, että mulla on nyt kunnon valikoima suihkutuotteita jonottamassa käyttöön ottoa. Hetkeen ei tarvitse kyllä saippuaa ostaa :D

Joululahjaksi olin toivonut Ritualsin tuotteita myös, sillä nämä on vain ihan huippuja ja aivan luksusta. Jos tietäisin jonkun ihmisen pitävän näistä myös, ostaisin näitä hänelle ihan roppa kaupalla. Ei näitä vain voi olla rakastamatta! 

Lyhykäisyydessään paras kalenteri mitä mulla on ollut. Kaunis ja hauska ulkomuoto, ihanat ja monipuoliset tuotteet ja myös se, että kalenteri tuoksui itsessään! Koska kalenteri oli melko ohutta pahvia, niin suihkutuotteiden ja voiteiden tuoksut puskivat läpi pakkauksesta. Oli ihana istahtaa aamuisin aina kahvin kanssa availemaan luukkuja, kun pehmeä ja suihkunraikas tuoksu leijaili ilmassa jo ennen kuin ehdin edes avata luukkua.

Mua ei yhtään haittaa vaikka ensi vuonna kalenterin tuotteet olisivat täsmälleen samoja kuin nyt. Sillä rakastuin näihin tuotteisiin niin kovasti, että haluan ehdottomasti samoja tuotteita käyttää myös myöhemmin. 



Kiitos kun jaksoit lukea postauksen tänne saakka. Jotenkin haikea tunne kun joulukalenterin luukut on nyt avattu ja otin itse kalenterin luukkujen availun ikään kuin rituaalina. Omana heräämisen hetkenä aamulla, jolloin aukaisen kalentereiden luukut. Ja nyt onkin jo joulupäivän ilta!

Myöhemmin ajattelin tehdä postausta mun joulusta ja koko tästä jouluviikosta (jee olen niin lomalla!). Ihanaa Joulua just sulle, joka luet tätä! 





ANNIKA KOLKKA




Kommentit

Suositut tekstit