Yksinäinen ystävänpäivä
Mä en tiedä mistä mä aloittaisin.
Olo oli eilen jotenkin todella haikea ja sekava. Inhottaa hiukan ajatella eilistä, mutta haluan olla rehellinen ja kertoa kaiken.
Mulla oli pöytävaraus Frans & Camilleen paria viikkoa ennen tätä päivää, mutta jouduinkin menemään paikalle yksin. Jotenkin olin todella pettynyt. Enkä saanut ketään kanssani ulos. Kukaan ei tullut. En tosin voi kavereitani syyttää siitä, sillä tulihan pyyntöni vasta lyhyellä varoitusajalla. Kaikilla oli jo omat suunnitelmansa. Sitten olin vain minä - yksin. Olihan toki alunperin minullakin suunnitelmat tälle päivää. Tuntui kuin olisin yksin koko maailmassa, vaikka näen muita ihmisiä ympärilläni. Kuin olisin vain näkymätön haamu, joka vain vaeltelee ympäriinsä ja johon kukaan ei kiinnitä huomiota.
Tuli myös eilen jotenkin pysähdyttyä. Mulla on paljon kavereita, kourallinen hyviä ystäviä, muutama sydänystävä ja yksi jolle luotan kaiken. Mutta nyt jotenkin tajusin, ettei minulla ehkä olekaan niin montaa ystävää tai kaveria kun luulin. Mun seurakseni ei tullut kukaan.
Olenko todellakin näin yksinäinen?
Hoksasin myös, ettei vastaavasti mua itseä pyydetä koskaan ulos. Ei mulle ehdoteta, että lähdetäänkö keilaamaan. Tai mentäisiinkö kahville. Tai pakataanko auto täyteen ja lähdetään road tripille seikkailemaan. Ei koskaan. Minä olen aina se joka ehdottaa tekemisiä ja pyydän seuraa. Ainoastaan yhtä ystävää kiinnostaa mun elämä, ja joka oikeasti välittää. Mutta hänkin oli eilen estynyt näkemästä mua, sillä hän ei ollut Oulussa.
Oon oikeastaan aina ollut vähän ulkopuolinen. En ole koskaan ollut se ketä pyydetään ensimmäisenä. Olen aina se toinen vaihtoehto. Oon lähinnä se jolle soitetaan vasta kun muita on jo pyydetty ennen mua.
Mutta siitä olen kiitollinen, että mulla on tämä yksi ystävä, jonka kanssa soittelen joka viikko. Ja jonka pojalle saan olla kummitäti. Ja siksi tämä päivä tuntuikin niin erityiseltä. Ihan kuin olisin saanut uuden mahdollisuuden viettää ystävänpäivää, vaikka mielestäni vuoden jokainen päivä voisi olla ystävänpäivä.
Ravintola ei toisaalta ollut sittenkään yhtään hullumpi käydä yksin, vaikka sainkin tuijotteluita ja vähän ehkä "sääliviä" katseita viereisestä pöydästä kun tarjoilija kysyi koska seuralaiseni ilmaantuu ja vastasin, ettei sellaista ole tulossa. Tarjoilija ilmeisesti ymmärsi yskän ja jotenkin tuntui, että sain häneltä extrahuomiota. Hän toi heti pöytään sampanjalasin ja leipäkorin ja jutteli mukavia. Musta tuntui, ettei hän tätä muille tehnyt, vaan koin että hän antoi mulle vartavasten enemmän huomiota. Hän jutteli mun kanssa myös tosi paljon ja haluaisin jotenkin muistaa häntä henkilökohtaisesti tai ainakin ravintolan sivuille käydä antamassa parhaat mahdolliset arvostelut. Siis kuinka ihan ele ja niin lämmin henkilö! ❤
Onneksi mun ei kuitenkaan koko päivää tarvinnut viettää yksin.
Mira oli onneksi Oulussa ja pääsin hänen luonaan käymään myöhemmin illalla. Tilattiin Subwaysta jäätelöä ja saatiin kiva lappunen mukana tilauksen yhteydessä kun pyydettiin kirjoittamaan joku kiva viesti. Lohdutukseksi kävin myös shoppailemassa. Hain kellon korjauksesta, sekä ostin itselleni uudet korvakorut. Sain jonkinmoisen vesipullon tuotelahjaksi ja musta tää oli aika kiva yllätys! Mukana oli myös Kultajousen Kulta Smoothie resepti. Ostin sitten myös parit uudet kasvonaamiot Finlaysonilta.
Kävin muuallakin pyörimässä, mutta muuta ei oikein sitten löytynyt. Sunnuntaina on kirppispäivä, niin katsotaan jos löytyisi silloin jotain kivaa :)
Tänään mulla oli tavallaan toinen ystävänpäivä, koska eillinen ei mennyt odotuksien mukaisesti. Kävin ripsihuollossa aamupäivällä, josta jatkoin Petralle ja tulin vasta kymmeneltä illalla kotiin. Oli oikeasti ihana viettää kunnolla aikaa, eikä edes tajuttu miten nopeasti aika meni. Haettiin myös pitsat ja oikeasti vain juoruttiin ja höpöteltiin. Ei tullut hiljaista hetkeä kertaakaan. Siksi kai me ollaan niin läheisiä. Saan olla joka päivä kiitollinen ja onnellinen siitä, että juuri Petra on mun sydänystävä ja niin valtavan tärkeä. Voisipa vuoden jokainen päivä olla ystävänpäivä! ❤
ANNIKA KOLKKA
Kommentit
Lähetä kommentti