Jos minun ulkonäköni on sinulle ongelma...

Sain taas eilen ystävältäni kuulla jotain inhottavaa mun ulkonäöstä. Olen taas laihtunut. Kuihdun silmissä. Olin ennen kivemman näköinen ja blaa blaa blaa. Että olipa kiva pitkästä aikaa nähdä vaan sinuakin...

Ja tähän olen joutunut tottumaan. Olen saanut hoksautteluja painostani jo taas vaihteeksi ehkäpä reilun puolen vuoden ajan. 

Vuosia sitten minua haukuttiin lihavaksi ja mun minäkuva vääristyi sen verran rankasti, että sairastuin ja aloin pakkomielteisesti laihduttamaan ja noh, tästä aiheesta teinkin jokin aika sitten ihan oman postauksen jonka voit käydä lukemassa, jos aihe jäi kiinnostamaan.

Okei, eihän tämä mulle varsinaisesti uutta ole, mutta on kyllä saanut totutella kuuntelemaan nälviviä kommentteja jälleen kerran omasta ulkonäöstä. Ja niitä riittää. Puolessa vuodessa niitä on sadellut mulle ihan järkyttäviä määriä eikä ne mahdu edes kahden käden sormilla laskettavaksi. Jos se ei ole päästä varpaisiin toljottamista ja kauhistelevaa huokailua, se on sitten juurikin sitä sanallista tykitystä.

En edes tiedä mistä mun laihtuminen on johtunut tarkalleen. Lääkärissä ei huomattu minulla mitään terveyteen vaikuttavia tekijöitä muuta kuin alhaiset rauta-arvot ja magnesium ym. arvot on myöskin melko matalalla heikon ravinnon saannin vuoksi. Mutta ei siis todellakaan mitään hälyttävää.

En ole lopettanut syömistä, enkä kyllä tarkoituksellisesti välttelekään sitä. Olen oikeasti vain melko laiska tekemään ruokaa pitkän kaavan mukaan. Enkä jaksa syödä montaa kertaa päivässä, koska olen vahingossa totuttanut itseni epäterveellisen pieneen määrään ruokaa. Vapaapäivinä saatan syödä kolmesti päivässä, joskus jopa neljästi. Työpäivinä syön kerran tai kahdesti. Kittaan kahvia melko urakalla myös mikä saattaa olla vaikuttava tekijä myös mun laihtumisessa heikon ravinnon saannin lisäksi. Lisäksi pyöräilen töihin ja takaisin, tai sitten kävelen eli mulla kilsoja tulee päivässä liikuttua vähintään 10km. Eli suomeksi sanottuna kulutan enemmän kuin mitä ravinnosta saan. Ja tämähän on varmasti merkittävin syy mun laihtumiselle.

Mutta ihan oikeasti. En omasta mielestäni näytä mitenkään sairaalloisen laihalta, vaikka lähipiirini jaksaakin huomautella minulle asiasta. Sillä syömishäiriö ajoilla olin oikeasti paljon paljon laihempi.

"Jos et nyt syö, niin minä soitan syömishäiriöklinikalle että tulevat tämän rimpulan hakemaan hoitoon!"

"Pitäisikö sun alkaa syömään...Meinaan kun oot laihtunut ja kohta et näytä enää kivalta. Sitten kenelläkään ei ole kivaa.."

"Kannattaisiko alkaa syömään taas lihaa? Saisit vähän massaa. Olit ennen paljon kauniimpi ja näytit terveeltä."

"Megalaihuushan ei ole enää trendi, Annika..."

Oikeasti. Luuleeko joku että tällaisten negatiivisten kommenttien avulla mä alkaisin syömään tuosta noin vain? Mä en sitä muutosta muutenkaan tekisi kenenkään muun vuoksi kuin itseni.

Kukaan ei ole tarjoutunut edes auttamaan minua, vaikka ongelma tiedostetaan. Ainut mitä mä tarvisin olisi vain tukea ja oikeasti kunnon ohjausta ja vinkkejä kuinka saisin kasvisruokavaliooni lisättyä enemmän vitamiineja ja tarpeellisia ainesosia. Ikään kuin potkaisu eteenpäin, josta mun olisi helpompi itse jatkaa. Kukaan mun lähipiiristä, jotka näitä kommentteja latelee ei ole kuitenkaan valmis jeesaamaan mua, mutta haukkua ja nälviä kyllä jaksetaan päivästä toiseen.

Ennen olin lihapulla. Nykyään luuviulu. Thank you, guys. Mä oonkin aina tiennyt etten ikinä ole tarpeeksi hyvän kokoinen kenenkään mielestä. Aina löytyy joku joka vinkuu.

 

(Lokakuu 2020)

Mä en haluaisi sanoa, että olen loukkaantunut näistä ilkeistä sanoista. Tai että olisin herkkänahkainen. Hyvä tarkoitusperähän näillä varmasti on. Mutta on se minun mielestäni aika helvetin outoa, että mun kohdalla koetaan oikeudeksi möläytellä mitä tahansa. Ethän sä lihavalle sano, että "Syöppä yksi pulla vähemmän". Miksi laihalle sitten saa sanoa, että "Otappa tuosta kuule lisää niin saat lihaa luidesi ympärille"? 

Ei se hei kivalta tunnu.

Mutta totuushan on se, että olen loukkaantunut, sillä itse en kehtaa mitenkään kommentoida toisten ruumiin rakenteita. Enkä koe, että minulla olisi siihen syytäkään. Miksi? Miksi minun pitäisi sanoa toiselle hänen ulkonäöstään yhtikäs mitään, sillä uskon että häneltäkin löytyy kotoaan peili, johon hän voi katsoa ja todeta kuinka upealta ja uniikilta hän näyttää.

Kun minä katson peiliin, kaikki tuo negatiivisuus pyörii pääni sisällä ja alan näkemään itseni vain laihana muodottomana rimpulana. Miksi ihmiset haluavat tuottaa toiselle tarkoituksellisesti pahaa mieltä ja epävarmuuden tuntemuksen itsestään?

Ei sinällään ihan kamalasti kiinnosta mitä kadulla musta ajatellaan, mutta olen viime aikoina mukavimmaksi kokenut hupparin ja kollarit, sillä ne saavat minut näyttämään hiukan paksummalta kuin mitä olen. Ehkä mun elinympäristö on vain tosi toksinen, tai sitten ihmiset on vain idiootteja. 

Mä en julkisesti myöskään halua nimitellä ketään, mutta on se melkoista idiotismia kun ei vieläkään vuonna 2021 mene kaikille jakeluun kehopositiivisuus ja se periaate, että kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat.  En koe, että mun tarttis nostaa painoa, mutta ainakin kiinnittämään enemmän huomiota siihen ja tehdä terveellisempiä valintoja.

En silti kuitenkaan sanoisi, että olisin erityisen laiha. Sanoisin, että olen vain pieni.

(Joulukuu 2020)

Juuri tämä yllä oleva kuva tässä aiheutti ihan järkyttävän haloon. Ennen joulua nappasin tämän kuvan mun ig-storyyn ja pari päivää sen jälkeen, huolestuneet läheiset alko kyselemään multa olenko dieetillä tai olenko sattunut huomaamaan painoni tippuneen merkittävästi, kun jalatkin on kuin riisikepit.

Sori, en omista vaakaa joten en tiedä paljonko painan, mutta tiedän ainakin sen, etten varmaankaan kovin paljoa kun kaikkialta tulee viestiä ja narinaa mun muuttuneesta ulkonäöstä.

En koe olevani vaarassa. Olen vain vähän laihtunut ja siihen on kyllä tulossa muutos kun vain jaksan ottaa itseäni niskasta kiinni, painaa nokkani johonkin oikeasti järkevään ja kattavaan kasvisruokaoppaaseen ja alkaa panostamaan asiaan tarkemmin.

Tähän prosessiin minä vähiten kaipaan negatiivisia kommentteja.  Ei kukaan sellaisia kaipaa. On nimittäin raskasta kuulla ettet ole ikinä tarpeeksi hyvä ja olet aina väärän kokoinen. Onneksi nämäkin kommenttien laukojat kertovat teoillaan enemmän itsestään kuin minusta. Mutta mä en halua olla se kusipää, joka pilaa toiselta ilon ja hyvän olon tunteen omasta kropastaan. 

On erittäin vaarallista kommentoida toisen painosta tai ulkonäöstä yhtään mitään. Erityisherkkänä ja ex-syömishäiriöisenä se on vain tikittävä aikapommi, joka voi laueta minä hetkenä hyvänsä.

Onneksi koen olevani sentään tarpeeksi hyvä itselleni ja vain minun oma henkinen hyvä olo ja terveys on se jolla on väliä. Muiden mielipiteillä ei. Sori jos ei mun kroppa miellytä sua, se onkin mun ja mä pidän siitä.

Ja hei, jos minun ulkonäköni on sinulle ongelma - Anna minun vain olla. Jooko? 

Sillä sanattomuus ei satuta ketään. 

ANNIKA KOLKKA